Miljoonaluokan huijaus – Suomesta Yhdysvaltoihin luovutettu venäläishakkeri sai vuosien tuomion

ruotsi hakkeri
Lehtikuva
Julkaistu 03.08.2017 23:34

MTV UUTISET – STT

Tietokonepetoksista epäilty venäläishakkeri on tuomittu neljän vuoden vankeuteen tänään Yhdysvalloissa.

Verkko- ja tietokonerikoksista epäilty Maksim Senah luovutettiin Suomesta Yhdysvaltoihin vuoden 2016 tammikuussa. Senah pidätettiin Suomessa elokuussa 2015 Yhdysvaltojen pyynnöstä. Venäjä moitti tuolloin Suomea pidätyksestä kovasanaisesti ja vaati, ettei miestä luovuteta Yhdysvaltoihin.

41-vuotias Senah tunnusti syyllisyytensä petoksiin oikeudessa Minneapolisissa maaliskuussa. Senah oli tartuttanut Ebury-nimistä haittaohjelmaa tuhansiin tietokoneisiin ympäri maailmaa päästäkseen käsiksi käyttäjien salasanoihin ja käyttäjätunnuksiin.

Kalasteltuja tietoja käytettiin hyväksi verkkoliikenteen ohjaamiseen huijaussivustoille ja roskapostien lähettämiseen. Yhdysvaltain oikeusministeriön mukaan kyseessä oli miljoonaluokan huijaus.

Oikeusministeriö kertoo, että Senah aiotaan karkottaa maasta sen jälkeen, kun hän on suorittanut vankeusrangaistuksensa.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat