Työpäivän jälkeen Millan mies oli päättänyt piristää itseään palasella olohuoneen pöydältä löytynyttä suklaata. Herkku oli kuitenkin mautonta, eikä suotta – kyseessä nimittäin oli Elmo-koiralle tarkoitettu koirien valkosuklaa.
Shetlanninlammaskoira Elmo ei tiedä rikkeestä mitään – eikä Milla Tiensuu aio kertoa. Millan, 30, talvinen viikko sai huvittavan käänteen, kun hänen miehensä valitteli olohuoneesta löytyneen suklaan makua.
LUE MYÖS: Suvi jätti kilttiluontoisen Lysti-koiran 10 minuutiksi yksin pihalle – kauaskantoiset seuraukset: "Niitä on vieläkin siellä"
"Purskahdin nauruun ja kysyin, että tuosta levystäkö otit?"
Työpäivän jälkeen mies oli päättänyt piristää itseään palasella olohuoneen pöydältä löytynyttä suklaata.
Herkku oli kuitenkin pettymys. Mautonta, mies pohti.
– Minä tulin töistä kotiin ja mies kertoi, että olipa huonoa suklaata. Tässä vaiheessa itse purskahdin nauruun ja kysyin, että tuosta levystäkö otit? Milla muistelee.
Mies ei heti ymmärtänyt, mikä tilanteessa on vialla. Milla kehotti kääntämään valkosuklaalevyn toisin päin.
– Siinä vaiheessa hänellekin valkeni, että hän oli popsinut rakkaan koiramme suklaata. Ihmisille tarkoitetut suklaat olivat keittiön pöydällä, varmuuden vuoksi. Koska koiramme ei ole varastanut pöydiltä, uskalsin koiran suklaalevyn pitää olohuoneen pöydällä. Enpä vain arvannut, että toisenlainen "varas" iskee siihen, Milla muistelee.
Ihmisten suklaan sisältämä teobromiini on koiralle myrkkyä. Koirien oma suklaa ei varsinaisesti olekaan suklaata, eikä ihmissuklaata tule antaa koiralle.
LUE MYÖS: Sonja tarttui töissä toimeen ja asensi naulakon – seuraavalla viikolla seinän takaa löytyi hupaisa yllätys: "Totesimme, että se on kyllä ihan tekijöidensä näköinen"
Koiran kuvalla varustettu etiketti oli pöytää vasten
Millan kotoa löytynyt koirien valkosuklaa oli oikeasti pieni, perinteeksi muodostunut lahja kasvattajalta perheen shetlanninlammaskoira Elmolle. Sille herkku onkin maistunut paremmin.
– Levy oli pyhistä jäänyt olohuoneen pöydälle. Se oli avattu, ja etiketti oli pöytää vasten, Milla kuvailee.
Mies oli töistä tultuaan istahtanut sohvalle, huomannut suklaalevyn ja olettanut sen olevan tavallista valkosuklaata.
– Asian ratkettua mies tuumasi: "No, ei kai se vaarallista voi olla, kun koiratkin voi tätä syödä". Kyllä tälle asialle on naurettu, Milla myöntää.
Tapaus innosti muitakin kertomaan "koiranruokamuistoja"
Tapaus huvitti Millaa niin, että hän päätyi jakamaan kuvat suklaalevystä Facebookin suosittuun Ei menny niinku Strömsössä. -ryhmään. Tapaus innosti muitakin kertomaan "koiranruokamuistojaan"!
Eräs keskustelija kertoi seurustelukumppaninsa syöneen tyytyväisenä kissanmakkaraa ja vielä kehuneen sen makua; toinen kertoi saksalaisesta vieraasta, joka oli pitänyt suomalaisia makkaroita karmean makuisina luultavasti siitä syystä, että oli erehdyksessä syönyt jääkaapista koiranmakkaraa.
Olipa erään keskustelijan mummi keitellyt vahingossa kastikkeenkin avatun koiranruokatölkin jämistä!
LUE MYÖS: Sennin perheessä koirien määrä tuplaantuu aina joulun alla – koominen kuva saa hieraisemaan silmiä: "Joulusiivot ovat aika turhia"
"Koira oli nukkumassa toisessa huoneessa, joten hän ei ole tietoinen asiasta"
Elmon suklaat on nyt viety piiloon.
– Koiramme on syönyt suklaata miestäni useammin. Miehelle ilmeisestikin kerta riitti, kun ei ole koiran herkkukaapista suklaata lisää enää hakenut. Eli loppusuklaa on nyt siirretty sinne, Milla myhäilee.
Elmo on autuaan tietämätön siitä, että sen herkkukätköllä on käyty.
– Koira oli nukkumassa toisessa huoneessa, joten hän ei ole tietoinen asiasta. Pidetään se siis salassa häneltä, ettei pahoita mieltään.
LUE MYÖS: Veeran äiti nappasi hillittömän hääkuvan, ja siilit ryhtyivät lemmenleikkeihin Ullan pihalla– luitko jo nämä yllättävät ja suloiset artikkelit?
Lue lisää lifestyle-aiheista!
Osittainen lähde: Facebook.com/Ei menny niinku Strömsössä.