Ministeri: Näin doping-rangaistuksia pitäisi muuttaa

Lauri Tarastin mielestä syyllisyysaste pitää ottaa doping-rangaistuksissa paremmin huomioon.Vesa Moilanen/Lehtikuva
Julkaistu 15.10.2012 15:25(Päivitetty 17.10.2012 10:02)

Ministeri Lauri Tarastin mielestä doping-rangaistuksista pitäisi tehdä yksilökohtaisempia.

Maailman Antidopingtoimisto WADAssa on vireillä uusi ehdotus, joka pidentäisi doping-rikkomusten yleisrangaistuksen kahdesta vuodesta neljään vuoteen. Jos ehdotus hyväksytään, se tullee voimaan vuonna 2015.

– Tällä hetkellä dopingin "normaalitapaus" menettää mitalit, palkintorahat ja saa kahden vuoden kilpailukiellon. Toistuvista tai törkeistä rikkomuksista koituu elinaikainen kilpailukielto, Lauri Tarasti kertoo.

Nyt sanktioista pyritään tekemään yksilökohtaisempia.

– Rangaistuksen suuruus riippuisi siis tulevaisuudessa siitä, miten rike on tehty, Tarasti sanoo.

Tarastin mielestä syyllisyysaste pitää ottaa huomioon.

– Myynnissä on esimerkiksi paljon erilaisia lisäravinteita, joista on usein vaikea tietää, ovatko ne dopingia vai ei. Sellaista voi ottaa erehdyksessä.

– Toisaalta valmentaja voi antaa urheilijalle dopingia hänen tietämättään.

Studio55.fi/Piia Simola

Urheilulääkäri: Dopingia käytettäisiin kuoleman uhallakin

"Puhdas urheilu kuuluu pyhäkoulupuheisiin"

Historiantutkija: Koko antidoping-koneisto tuhottava

Nämä tavalliset ihmiset käyttävät dopingia

Tutkijan yllättävä väite: Dopingin käyttäjät elävät terveellisesti

Asiantuntija: Dopingin vastustaminen on silmänlumetta ja julkisten varojen tuhlausta

Urheilijat "piripäissään" pururadalla – Tällaista doping oli menneinä vuosina

Muistatko vielä nämä? Dopingkäry pistettiin banaanin piikkiin

Olympiapomo lähetyksessä: Doping-skandaali heijastuu koko Suomen urheiluun

Tuoreimmat aiheesta

Studio55