Ministeri Suomen ja EU:n tilanteesta kauppasodan reunalla – ”Meillä on 15 vuorokautta aikaa vaikuttaa”

2:54img
Julkaistu 09.03.2018 22:55

MTV UUTISET

Suomen ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Anne-Mari Virolainen uskoo, että EU:n kauppapolitiikasta vastaavalla komissaarilla Cecilia Malmströmillä riittävän neuvottelutaidot kauppasodan välttämiseen.

– Presidentti Trumpin päätös on todella valitettava, ja meillä on tässä viisitoista vuorokautta aikaa vaikuttaa siihen, että EU olisi näiden poikkeusten joukossa. Kaikki keinot otetaan käyttöön, hän kertoo MTV Uutisille.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump allekirjoitti eilen päätöksen, jolla hän asetti 25 prosentin tuontitullin teräkselle ja 10 prosentin tuontitullin alumiinille. Trumpin mukaan tullit eivät koske Kanadaa ja Meksikoa, ja myös muut maat voivat neuvotella poikkeuksia tulleihin. Tätä erioikeutta toivoo myös EU.

– Annetaan vahva mandaatti komissaari Malmströmille, että hän hoitaa meidän neuvottelut ja pyrkii saamaan sellaisen tuloksen aikaiseksi, ettei synny täysimittaista kauppasotaa.

EU on valmistellut vastatoimia Yhdysvallloille tuontitullien varalta. 

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa