Minttu Virtanen ikuisti perheen kädenjäljet – maalaus huutokaupattiin huikeaan hintaan

Minttu Virtanen taulu 2
Minttu Virtasen taulu kävi kaupaksi. Mintun kuva Instagramista. Taulun kuva: Jyri Laitinen / jyrilaitinen.fiJyri Laitinen
Julkaistu 05.03.2016 13:49
Toimittajan kuva

Iina Lindeman

iina.lindeman@mtv.fi

Minttu Virtanen oli yksi Tesla Charity Dinner Galan tähtitaiteilijoista. 

Eilen perjantaina kolmas maaliskuuta Kalastajantorpalla juhlittiin Tesla Charity Dinner Galassa.

Gaalassa huutokaupattiin taiteilijoiden ja tunnettujen suomalaisten tekemiä taideteoksia ja kertyneet tuotot ohjataan lyhentämättöminä Lastenklinikoiden Kummit ry:lle.

Gaalan järjestäjä, Tua Backman, kertoo MTV.fille illan olleen suuri menestys. Paikalle saapui peräti 200 vierasta ykköset yllään.

– Oli ihan mielettömän onnistunut ilta. Tauluja myytiin todella kovaan hintaa, ja ne olivat tosi hyviä! Backman iloitsee.

Juhani Palmun taulu taisi olla kaikista kallein. Ja julkkisten töistä eniten maksettiin Renny Harlinin taulusta, hän paljastaa. 

Yksi tähtitaiteilijoista oli F1-tähti Kimi Räikkösen puoliso, Minttu Virtanen. 


Virtanen ikuisti tauluun pienen perheen kädenjäljet. Hänen omat kätensä ovat taulussa vasemmalla, pinkillä maalilla painetut. Niiden vieressä on vuoden ikäisen Robin-pojan kädet ja oikealla laidalla Kimin kädet. 

Jälkien alla on pienen perheen signeeraukset. 

minttu virtanen taulu

Minttu Virtasen taulu herätti kiinnostusta. Kuva: Jyri Laitinen

Minttu Virtasen taulu herätti varsin paljon innokkuutta, sillä siitä huudettiin Backmanin mukaan tasan tuhat euroa. Koko tapahtuman tuottokin kasvoi varsin suureksi. 

– Emme ole vielä laskeneet tarkkaa summaa, mutta se on viisinumeroinen ja alkaa kakkosella, Backman kertoo onnellisena.

Gaalassa nähtiin myös stylisti Teri Niitin vetämä muotinäytös. Backman kehuu Niitin panosta iltaan. 

– He olivat siellä rakentamassa tapahtumaa useamman päivän ajan ja illat saattoivat venyä aamukahteen asti, Backman kiittelee. 

Tuoreimmat aiheesta

Minttu Räikkönen