Minttu Virtanen kertoi aiemmin blogissaan, että imetti Robin-poikaansa vain muutaman kuukauden.
Minttu Virtanen kertoo uusimmassa blogipostauksessaan, että on saanut kommentteja aiemmista imetykseen liittyvistä mielipiteistään.
Virtanen avasi imetysfilosofiaansa lokakuussa blogissaan. Tekstissä Virtanen kummeksui Suomen pitkiä imetyssuosituksia.
– Etukäteen oikeastaan huvitti miten iso numero imetyksestä tehdään Suomessa. Ajattelin, että imetän jos se onnistuu ja jos ei, niin en aio ottaa siitä turhia paineita. Äidiksi tuleminen on kasvattanut ja opettanut ajattelemaan vähemmän itsekkäästi, Virtanen kirjoitti.
Nyt Virtanen haluaa kuitenkin avata aihetta hieman lisää, sillä hän on saanut herkästä aiheesta palautetta. Virtasen kirjoitus on virittänyt keskustelua myös yleisillä keskustelufoorumeilla.
– En missään nimessä vähättele sitä faktaa, että äidinmaito on parasta ravintoa lapselle ensimmäisten kuukausien aikana. Tarkoitin haloolla sitä, että se on vain ja ainoastaan äidin oma päätös imettääkö vai ei. Hyvä, että asian puolesta puhutaan, mutta kun se jäisikin vain siihen, Virtanen kirjoittaa.
Hän penää naisten omaa päätösvaltaa imetysasiassa.
– Surullisen usein törmää niihin puheisiin, että olet huono äiti jos et imetä. Liika puuttuminen muiden asioihin ei ole mielestäni tässäkään asiassa hyvä, Virtanen sanoo.
Uusimassa postauksessa Virtanen myös paljastaa, että haaveilee isommasta perheestä puolisonsa Kimi Räikkösen kanssa.
Parilla on tällä hetkellä 9 kuukauden ikäinen Robin-poika.
– Ehdottomasti haluan ainakin yhden lapsen lisää, Virtanen kertoo blogissaan.