Dallas Starsin suomalaiskaksikko Jani Hakanpää ja Miro Heiskanen joutuivat ikävään rooliin, kun Dallas koki katkeran 1-2-tappion St. Louis Bluesille.
Suomalaisten tähdittämä Dallas oli aina ottelun viimeiselle minuutille asti kiinni niukassa 1-0-voitossa, mutta St. Louis nousi vielä rinnalle ja ohi dramaattisten vaiheiden jälkeen.
St. Louis tasoitti ottelun ylivoimalla 47 sekuntia ennen päätössummeria suomalaispuolustaja Jani Hakanpään istuessa jäähyaitiossa. Maalia edeltäneessä tilanteessa Miro Heiskanen huitoi Jordan Kyroun mailan säpäleiksi ja tuomaristo antoi tähtipuolustajalle jäähyn.
LUE MYÖS: Dallasin tähtipuolustaja siirtohuhujen keskellä, antoi rehellisen lausunnon tilanteestaan – "En tunne oloani arvostetuksi"
St. Louis käytti toisenkin ylivoiman hyödykseen ja Kyrou iski vierailijoiden voittomaalin 29 sekuntia ennen täyttä aikaa Hakanpään jalan kautta.
Heiskanen oli ottelun jälkeen todella turhautunut, koska koki tulleensa itse rikotuksi ennen omaa ottelun kannalta ratkaisevaa jäähyään. Heiskanen antoi tilanteesta napakkaa palautetta tuomaristolle jo jäällä, mutta antoi vielä mielipiteensä medialle ottelun jälkeen.
– Se oli heiltä todella huono tuomio. Minut kaadettiin kulmauksessa ja minulle annetaan huitomisjäähy. Okei, se saattoi olla huitominen, mutta minusta se oli selvä kampitus kulmassa. Se on turhauttavaa. Minusta pelasimme todella hyvin ja he tekevät tuon lopussa. Se on syvältä, Heiskanen purkaa tuntojaan Dallasin sivuilla.