Jos haluaa kotiinsa Miss Suomen vanhan kruunajaistuolin, ruumisarkun tai alkuperäiset kuomulliset hevosrattaat, nyt siihen on ainutlaatuinen mahdollisuus.
Huutokauppa Helander myy muun muassa nämä MTV:n legendaarisen rekvisiittavaraston esineet huomisessa huutokaupassa Helsingin Hernesaaressa.
MTV:n rekvisiittavarasto sisältää myös designia, esimerkiksi Alvar Aaltoa, Yrjö Kukkapuroa ja Tapio Wirkkalaa. MTV aloitti varaston kasvattamisen jo 1960-luvulla, joten tarjolla on paljon kiinnostavaa retrotavaraa. Kaikkiaan huutokaupassa myydään yli 900 erilaista kohdetta.
Myytäviin esineisiin voi käydä tutustumassa paikan päällä jo tänään. Meklari Mika Siren kertoo, että erikoisia esineitä sisältävä huutokauppa on herättänyt ennennäkemättömän paljon kiinnostusta myös huutokaupan internet-sivuilla.
— Meidän sivuilla on käynyt lähes 800 000 ihmistä, ja netissä on tehty jo noin 5000 ennakkotarjousta.
Juuri Miss Suomen kruunajaistuoli on Sirenin mukaan huutokaupan kiinnostavin esine. Siitä tullaan tekemään puhelintarjous aina Hong Kongista saakka.
Ilmeisesti vuosina 1972-2006 käytössä olleen tuolin hintaa on etukäteen hankala arvioida. Siren uskoo, että lopullinen hinta asettuu tuhannen ja viidentuhannen euron välille.
Juttuun upotettavan kuvagallerian hallinta-artikkelin id