Miss Suomi -kisan keskeyttänyt Nicole Söderström kertoo MTV Uutiset Livessä keskeyttämisensä taustoista.
Miss Suomi kruunataan tulevana lauantaina 18. syyskuuta. Tänä vuonna kyseessä on All stars -kilpailu, joten kaikki finalistit ovat olleet mukana vähintään missikilpailun semifinaalivaiheessa aiempina vuosina.
Missikokelas Nicole Söderström päätti jättää kilpailun kesken heinäkuussa, vaikka Miss Suomen -titteli on ollut hänen unelmansa lapsesta saakka. Söderström kertoo MTV Uutiset Livessä, että hän epäröi kilpailuun lähtemistä tänä vuonna, sillä hänellä oli jäänyt epämukava fiilis jo viime vuodesta. Viime vuonna Söderström pääsi semifinaaliin, mutta finaalipaikka jäi saavuttamatta.
– Koko ajan olin vähän varpaillani siinä kilpailussa, Söderström sanoo.
Söderström kokee tulleensa huijatuksi missiorganisaation johdosta. Haastattelussa Söderström luettelee yksityiskohtaisesti tilanteita, joita hän koki epämieluisaksi missikisojen kulisseissa. Missiorganisaatio ei kommentoinut asiaa MTV Uutisille.