Metsäaiheinen televisio-ohjelma Vihreä kulta jatkuu syksyllä 14 uudella jaksolla. Samalla ohjelman sisältö uudistuu hieman ja Arttu Harkin juontajaparina nähdään tuleva metsänomistaja, Miss Suomi 2007 Noora Hautakangas.
Viime keväänä Hautakangas selvitti Vihreässä kullassa metsän omistamiseen liittyviä asioita. Nyt hänen roolinsa ohjelmassa on kasvanut entisestä.
– Juonnan ohjelmaa Artun parina ja lisäksi minulla on oma osio, jossa tutustun metsän ihmeisiin yhdessä biologin kanssa, Noora kertoo.
Hautakangas kertoo viihtyvänsä luonnon keskellä erinomaisesti ja on innoissaan päästessään kuvaamaan luontoaiheista ohjelmaa. Maalta kotoisin oleva juontaja on elänyt lapsuutensa keskellä metsää, mutta silti Vihreä kulta on opettanut hänelle jatkuvasti uutta.
– Ohjelmaa kuvatessa uusia asioita ja termejä tulee eteen jatkuvasti. Niiden nopea omaksuminen on ollut juontamisessa ehdottomasti haasteellisinta ja silti samalla hirmuisen palkitsevaa.
Lue Nooran koko haastattelu MTV3:n Tv-ohjelmauutisista.
Vihreä kulta palaa MTV3-kanavalle 29.9.2009 klo 18.30.
MTV3:n Viihdeuutiset myös Twitterissä, seuraa!
(MTV3)