Viimeinen havainto 26-vuotiaasta Sini Vuoresta on tehty 1. huhtikuuta Turussa.
Itä-Uudenmaan poliisi sekä omaiset kaipaavat edelleen havaintoja 26-vuotiaasta keravalaisesta Sini Vuoresta. Viimeinen havainto Vuoresta on tehty 1. huhtikuuta Turussa. Poliisi julkaisi huhtikuussa naisen etsintäkuulutuksen, mutta se ei ole tuonut toivottua tulosta.
Huhtikuussa poliisi kertoi MTV Uutisille saaneensa varmistamattoman tiedon, jonka mukaan Vuori olisi matkustanut katoamisensa aikaan Turusta Tampereelle.
– Epäilemme kuitenkin, että hän on matkustanut Turusta Tampereelle. Emme ole saaneet muita havaintoja eikä muuta ole selvinnyt, rikosylikonstaapeli Henri Baldauf kertoi MTV Uutisille huhtikuussa.
Baldaufin mukaan mikään ei viittaa siihen, että Vuori olisi kadonnut niin sanotusti omasta tahdostaan tai esimerkiksi välttelisi läheisiään tarkoituksella.
Katoamiseen ei myöskään toistaiseksi uskota liittyvän rikosta.
Huhtikuun alun jälkeen Vuoreen ei ole saatu yhteyttä, eikä hänestä ole myöskään tehty varmoja havaintoja.
Poliisin mukaan Sini Vuori on noin 150 senttiä pitkä ja hoikka. Kaikki mahdolliset havainnot ja tiedot on pyydetty kertomaan Itä-Uudenmaan poliisin puhelinnumeroon 050 399 9026 tai sähköpostiosoitteeseen vakivalta.ita-uusimaa@poliisi.fi.