Yhdysvalloissa kummastellaan valtakunnan ykkösnaisen Melania Trumpin katomista julkisuudesta. Kuun puolivälissä hän joutui sairaalaan munuaisvaivan takia, eikä presidentin puolisoa ole sen jälkeen nähty julkisuudessa, kertoo CNN.
Melania on esiintynyt julkisesti viimeksi 20 päivää sitten. Toukokuun 10. päivä presidenttipari vastaanotti kolme Pohjois-Koreasta vapautettua amerikkalaista vankia. Kyseinen tapahtuma oli viimeinen kerta, jolloin Melania on esiintynyt yleisön edessä.
Melania joutui sairaalaan munuaisvaivan takia
Neljä päivää myöhemmin rouva Trump kirjautui sisään sairaalaan.
Ykkösnaisen tiedottajan Stephanie Grishamin mukaan kyseessä oli hyvälaatuinen munuaisvaiva. Hänen mukaansa vaiva hoidettiin ja toimenpide sujui ilman komplikaatioita.
Silti nyt, 16 päivää myöhemmin, Melania Trumpia ei ole nähty missään. Twitterissäkin hän on kommentoinut vain muutaman kerran, viimeksi terveydentilaansa nyt, kun spekulaatiot hänen katoamisestaan käyvät kuumina.
– Huomaan, että mediassa arvuutellaan, missä olen ja mitä puuhaan. Olkaa huoleti, olen täällä Valkoisessa talossa perheeni kanssa, voin hyvin ja teen työtä lasten ja amerikkalaisten puolesta, tviitissä vakuutetaan.
Tviitti ei hiljentänyt salaliittoteoreetikkoja
Salaliittoteoriat vellovat silti valtoimenaan. Onko ensimmäinen nainen OK, Twitterissä kysytään. Missä hän on? Miksi hän on näin kauan poissa julkisuudesta?
Tiedottaja Grisham vakuuttaa, että Trump voi hyvin ja että sosiaalinen media ylireagoi.
– Valitettavasti me olemme salaliittoteorioiden kanssa tekemisissä jatkuvasti, joten tässä ei ole mitään uutta.
– Ei kutsuisi tätä pitkäksi poissaoloksi. Hän oli sairaalassa lähes viikon ja on nyt kotonaan toipumassa. Hänellä on ollut useita tapaamisia henkilökuntansa kanssa ja ne jatkuvat tälläkin viikolla.