Eino Makuselle tuli yllätyksenä, kun Pia Lamberg luopui kruunustaan vuonna 2011.
Missikeisari Eino Makunen on ollut missibisneksessä yli 60 vuotta. Makunen on aina paikalla, kun Miss Suomi -valitaan. Hänellä ei kuitenkaan ole mitään vaikutusta siihen, kuka kruunataan Suomen kauneimmaksi. Hän luottaa tuomariston päätökseen, vaikka toki valitsee kymmenen kaunottaren joukosta omat suosikkinsa.
Makunen kertoo, että vuosien aikana missikaunottaret ovat muuttuneet sekä fyysisesti että henkisesti.
– Tytöt ovat soukempia jollain tavalla. Henkisesti ovat kehittyneet hyvin paljon. Harvoin tulee tyttöjä karsintaan, joka eivät osaa kieliä. Alussa tytöillä ei ollut minkäänlaista kielitaitoa. Pelkäsin lähettää heitä ulkomaisiin kilpailuihin, Makunen kertoo ja sanoi olleensa aikoinaan huolissaan, että missit eksyvät jo lentoasemalla.
Miss Suomi -vuosiin mahtuu myös monia skandaaleita, joista tuorein on vuodelta 2011. Hallitseva Miss Suomi Pia Pakarinen (nyk. Lamberg) luopui kruunustaan suorassa Korkojen Kera -lähetyksessä. Makunen muistaa edelleen tuon päivän.
– Hän oli ainoa missi, joka on luopunut kruunustaan. En oikein pitänyt siitä tavasta, että hän teatraalisesti Maikkarin omassa ohjelmassa otti feikkikruunun päästään pois. Minua toisaalta vähän nauratti, Makunen muistelee.
LUE MYÖS: Vain MTV3:lla: Näin Pakarinen puhui kruunusta luopumisen jälkeen
Makusella ei ollut etukäteen tietoa, mitä ohjelman aikana tapahtuu.
– Yllätys se oli. Katsoin kotona ohjelmaa ja ajattelin, oliko se oikein. Ehkä ohjelmantekijät iloitsivat siitä, että Miss Suomi luopuu kruunustaan suorassa lähetyksessä.
Kaksikko tapasi pian sokkiuutisen jälkeen Makusen toimistossa. He olivat tehneet sopimuksen Miss Suomi -kruunaamisen jälkeen, mutta kruunusta luopumisen jälkeen piti tehdä purkusopimus. Makunen teki uuden sopimuksen Lambergin kanssa.
– Hän luki sen ja kysyi, voisiko palata seuraavana päivänä asiaan.
Seuraavana päivänä Lamberg tuli jälleen tapaamaan Makusta, mutta tällä kertaa juristin kanssa. He halusivat tehdä sopimukseen muutamia muutoksia.
– Mitkä korjaukset hän teki, ne olivat Piaa vastaa. Sanoin, että oikein hyvä. Meillä ei tullut tällaisia asioita mieleenkään. Annoin lisäysten olla.
– Allekirjoitimme sopimukset puolin ja toisin, löimme kättä päälle. Lehdistö odotti pihalla valmiina kuvauksia varten.
Minkä muutos sopimukseen tehtiin. Katso video!