Keskustelu Tiitisen listasta käy nyt kuumana. Mikä Tiitisen lista oikein on?
Niin kutsuttu Tiitisen lista on jälleen noussut otsikoihin, kun valtiovarainministeri ja perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra otti Twitterissä kantaa listan julkaisun puolesta.
Purra kommentoi kokoomuksen kansanedustaja Atte Kalevan (kok.) vaatimusta julkistaa lista välittömästi.
Tiistaina 1. elokuuta sisäministeri Mari Rantanen (ps.) sanoi MTV:n Huomenta Suomen haastattelussa, että listan sisältö voisi olla ihan asiallista tuoda julki.
Lue myös: Sisäministeri Rantanen suhtautuu varovaisen myönteisesti Tiitisen listan julkaisuun: "Voisi olla ihan asiallista"
Mistä on kyse?
Vuonna 1990 Länsi-Saksan, ja nykyisen Saksan, ulkomaantiedustelupalvelu BND luovutti Suojelupoliisin silloiselle päällikölle Seppo Tiitiselle nimilistan henkilöistä, joiden epäiltiin olleen yhteydessä kommunistisen Itä-Saksan (DDR) salaiseen poliisiin Stasiin.
Tiitinen ja presidentti Mauno Koivisto päättivät yksissä tuumin salata listan harkittuaan ensin, tulisiko listan henkilöitä tutkia mahdollisista rikoksista.
Tiitinen on perustellut listan salaamista muun muassa sillä, että sen julkaisu voisi saattaa epäsuotuisaan valoon sellaiset henkilöt, joita kohtaan ei ole todettu perusteita esitutkinnan aloittamiselle ja joita ei epäillä mistään negatiivisesta toiminnasta.
Vuonna 2018 Tiitinen sanoi MTV:n haastattelussa jättäneensä listan Suojelupoliisin päällikön kassakaappiin seuraajilleen, eikä "kukaan ole listalle mitään tehnyt." Tällä Tiitinen viittasi listan julki tuomiseen. Supon päällikkönä on Tiitisen jälkeen toiminut neljä henkilöä.
Lue myös: Supo: Tiitisen listan luovuttaminen vaarantaisi Suomen turvallisuuden
Mitä lista sisältää?
Tiitisen lista on tiettävästi nimiluettelo. Se sisältää niiden henkilöiden nimiä, jotka Länsi-Saksan tiedustelupalvelun mukaan on ollut yhteyksissä Stasiin. Listasta ei käy ilmi, onko yhteydenpito ollut tietoista tai tarkoituksellista.
Keitä listalla on?
Suojelupoliisin kassakaappiin suljetulla listalla olevia nimiä ei ole kerrottu julkisuuteen. Pientä vihiä vuosien varrella on kuitenkin saatu.
Vuonna 2018 toimittaja Pekka Ervastin kirjoittamassa muistelmateoksessa Vakoilijoita ja Veijareita (Otava) Tiitinen kertoi, että listalla olisi 18 nimeä.
Tiitisen mukaan hän "melkoisella varmuudella" muistaisi, jos listalla olisi Kalevi Sorsan ja Tarja Halosen kaltaisia nimiä. Sorsa (sd.) toimi pääministerinä 70–80-luvuilla ja sittemmin presidentiksi valittu Halonen (sd.) ministerinä 80-luvun lopun Harri Holkerin hallituksessa.
Tiitinen kertoi Helsingin Sanomille maanantaina 31. heinäkuuta, että ei edelleenkään muista nimiä, jotka olivat hänelle tuolloin valtaosin tuntemattomia. Sen hän kuitenkin paljasti, että nimet olivat "kantasuomalaisia".
– Enemmän kuin poliitikkoja siellä oli yhteiskunnallisia asioita harrastavia henkilöitä, myös tutkijaporukkaa, Tiitinen sanoi lehdelle.
Toinen HS:n lähde puolestaan kommentoi samassa jutussa, että listalla olisi kahdesta kolmeen silloista kansanedustajaa, ei kuitenkaan kärkipoliitikkoja kuten ministereitä. "Hyvin sekalainen joukko, varmaan muutama virkamieskin", lähde sanoi.
Ketkä tietävät nimet?
Listalla olevat nimet tietää hyvin pieni joukko suomalaisia. Tiitinen entisenä Supon päällikkönä on selvä tapaus, kantaahan lista hänen nimeäänkin.
Oletettavasti tuon ajan Suojelupoliisissa työskenteli muitakin nimet tietäviä henkilöitä, todennäköisesti nykyisessäkin Supossa.
Nykyinen päällikkö Antti Pelttari kertoi MTV:lle, että hän "luonnollisesti tietää" listan nimet.
Kaksi vuotta sitten Turun yliopiston historian emeritusprofessori Timo Soikkanen kertoi Uutissuomalaiselle tietävänsä Tiitisen listan nimet. Lehden mukaan Soikkanen sai nimet tietoonsa erikoisluvalla kirjoittaessaan ulkoministeriön vuosien 1956–81 historiikkia. Hän kertoi tehneensä valtioneuvoston kanssa sopimuksen, ettei kerro nimiä eteenpäin.
Nimet tiesi myös prsidentti Mauno Koivisto. Muistelmissaan Tiitinen kertoo antaneensa listan Koiviston nähtäville Kultarannassa heinäkuussa 1990. Koivisto kuoli toukokuussa 2017.
Milloin julkiseksi?
Lista tulee julkiseksi vuonna 2050 oltuaan salattuna 60 vuotta.
Miksi lista nousi jälleen esille?
Tiitisen lista on noussut julkiseen keskusteluun aika ajoin 90-luvusta lähtien. Vuodesta 2015 alkaen tutkijoiden on periaatteen tasolla ollut mahdollisuus tutustua listaan. Kuitenkin aineiston tutkimiselle on annettu lupa tiettävästi vain yhdelle henkilölle, edellä mainitulle Timo Soikkaselle. Muutoin listan sisältöä ei ole luovutettu sitä pyytäneiden tutkijoiden tai median käyttöön.
Tuorein vaatimus listan julkaisemissa nähtiin perjantaina 27. heinäkuuta, kun kansanedustaja Atte Kaleva (kok.) vaati sitä Twitterissä. Valtiovarainministeri Riikka Purra vastasi Kalevan avaukseen.
Molemmat oletettavasti viittasivat kirjoituksissaan viime viikkojen etenkin perussuomalaisia ravisuttaneeseen rasismikohuun. Kaleva kehottaa "kaivelemaan kunnolla" vanhoja asioita, nyt kun se "näyttää olevan muotia". Purra taas pohtii salauspäätöstä listasta henkilöitä, joiden "on epäilty olevan kommunistisen maan turvallisuuspalvelun kätyreitä", kun mediassa julkaistaan "ministerien rumia yksityisviestejä seitsemän vuoden takaa".