Enontekiön Kuonjarjoen autiotuvalla epäillään tapahtuneen 6. syyskuuta henkeen ja terveyteen kohdistuneen vaaratilanteen. Poliisille on tehty autiotuvan tapahtumista rikosilmoitus. Paikalla oli poliisin mukaan vaeltajia sekä kolme miestä mönkijöineen.
Lapin poliisi pyysi maanantaina havaintoja kyseisen päivän tapahtumista, mutta ei juurikaan kerro tapahtumista julkisuuteen.
– Ymmärrän, että tiedote on hieman salamyhkäinen ja herättää kiinnostusta. Meillä on tapahtumista tähän mennessä yksi rikosilmoitus ja vain yhden henkilön kertomus. Siksi en vielä tahtoisi avata asiaa tarkemmin. Pyytäisimme autiotuvalla käyneitä ilmoittautumaan poliisille ja kertomaan havainnoistaan, rikoskomisario Kirsi Huhtamäki kertoi MTV Uutisille maanantaina.
Vieraskirja kertoo humalaisista mönkijämiehistä
Sosiaalisessa mediassa on levitetty kuvaa, jonka kerrotaan olevan Kuonarjoen autiotuvan vieraskirjasta. Siinä on kerrottu tarkasti 6. syyskuuta tapahtumista.
Vieraskirjaan tehdyn merkinnän mukaan autiotuvalle oli tullut illalla 6. syyskuuta kolme miestä kahdella mönkijällä. Hetken päästä kaksi miestä nousi yhden mönkijän kyytiin ja he poistuivat paikalta.
Yksi hyvin humalassa ollut mies jäi nuokkumaan mönkijän päälle, josta paikalla olleet telttailijat kantoivat hänet autiotupaan.
Vieraskirjassa mainitaan, että humalaisella miehellä oli mukanaan kivääri.
Myöhemmin kaksi miestä palasivat autiotuvalle, hakivat liiteristä puita ja antoivat mönkijän avaimet humalaiselle miehelle, jotta tämä voisi ajaa itse pois.
Yksi miehistä heilui kiväärin kanssa
Vieraskirjan mukaan mies pääsi mönkijällään eteenpäin vain muutamia metrejä, jonka jälkeen hän alkoi kaivaa kivääriä laukustaan. Mies horjui hetken kiväärin kanssa ja tässä vaiheessa telttailijat juoksivat kivien taakse suojaan.
Vieraskirjassa kerrotaan, että miehet kaverit saivat kiväärin pois hetken painin jälkeen. Tämän jälkeen seurue poistui Meekojärven suuntaan. Vieraskirjamerkinnän mukaan myös mönkijäseurueen kaksi muuta miestä olivat humalassa.
Tilanteen jälkeen autiotuvan pihalla majoittumassa ollut neljän miehen telttakunta pakkasi tavaransa ja poistui etsimään kenttää, jotta voisivat soittaa poliisille. Kuonarjoen autiotuvan alueella ei ole toimivaa matkapuhelinkenttää.
Vieraskirjamerkinnästä uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.