Mitä hampaista selviää? Oikeushammaslääkäri kertoo

Suomalaisten hampaista kertyy kattavasti tietoa. Kuvituskuva.Colourbox.com
Julkaistu 10.12.2012 17:00(Päivitetty 11.12.2012 08:46)

Oikeushammaslääkäri Helena Ranta kertoo, mitä hampaista voi selvittää tuhansien vuosienkin takaa. Suomessa hampaat tuhoutuvat happamasta maaperästä johtuen keskimääräistä nopeammin.

Kun ihmisen henkilöllisyydestä pitää saada tietoa, kannattaa katsoa hampaisiin.

– Kaikkien suomalaisten hampaista on aika kattavasti tietoa terveyskeskuksissa, sairaaloissa ja yksityisillä lääkäriasemilla, Helena Ranta sanoo.

– Vuoden 2004 tsunamin yhteydessä osoittautui, että nämä tiedot myös saadaan käyttöön erittäin nopeasti. Enkä tarkoita pelkästään hampaiden hoitotietoja vaan kattavia röntgenkuvia – niitä vietiin Thaimaahan jopa muistitikulle siirrettynä.

Vaikka vertailuaineistoa ei olisi, jo hammas itsessään kertoo paljon.

Hampaiden paikkojen työstämistapa ja niihin käytettävät aineet vaihtelevat maittain, mikä voi helpottaa henkilön tunnistusta. Kuvituskuva.

– Kuolleen henkilön hampaille tehtävien mikroskooppitutkimusten kautta avautuu paljon tietoa. Kauaskin historiaan ulottuvissa aineistossa hampaiden kovakudoksista voidaan tehdä alkuaineanalyysejä. Hampaathan ovat elimistön kovimmat kudokset: ne säilyvät, vaikka luut olisivat jo kadonneet.

Suomessa hampaat tuhoutuvat muita maita nopeammin

Ihmisen kansallisuuskin voi selvitä hampaista.

– Hampaiden paikkaamiseen valitut aineet sekä paikkojen työstämistapa vaihtelevat jossain määrin maittain, Helena Ranta sanoo.

Iänkin pystyy selvittämään.

– Jos hampaat ovat vasta kehittymässä, ikämääritys voidaan suorittaa varsin täydellisesti. Valmiissakin hampaissa kuluminen kertoo paljon henkilön iästä.

Vanhimmat Rannan tutkimat hampaat ovat olleet noin parituhatta vuotta vanhoja ja peräisin niin Suomesta, antiikin Kreikasta kuin muumioistakin.

– Maan laadusta riippuen hampaat voivat säilyä tuhansiakin vuosia. Kovin kuivassa paikassa ne toki lohkeilevat, Ranta sanoo.

– Suomessa hampaat ja luut tuhoutuvat nopeammin kuin monissa muissa maissa, koska maaperä on täällä niin hapan.

Studio55.fi/Piia Simola

Kuvat: Colourbox.com

Suomalaisia oikeushammaslääkäreitä tarvitaan monessa paikassa

Milloin haudan lepoon? Huhtiniemen vainajat viruneet oikeuslääketieteen laitoksella jo viisi vuotta

Suomalaisia oikeushammaslääkäreitä tarvitaan monessa paikassa

Oikeushammaslääkäri Helena Rannan rankimmat työt – Tsunamin uhreissa omia ystäviä

Eettinen kysymys jäytää – Mitä tehdään Senaatintorin vainajille?

Katso ennen julkaisemattomia kuvia Senaatintorin kaivauksista – 53 vainajaa tutkittiin

Mitä vainajista selvisi Senaatintorin kaivauksissa? Arkeologi kertoo

Mielenkiintoinen löytö Senaatintorin vainajista – Selittää hampaiden oikomishoitojen yleistymisen

Senaatintorin vainajat herättivät kysymyksiä – Miksei ennen ollut pahanlaatuisia kasvaimia?

Eloa vainajien keskellä: Jukka on naapurustonsa ainoa elävä asukas

Tässä ovat maailman oudoimmat viimeiset toiveet ja testamentit

Murharyhmässä ei sooloilla

Lue myös: Uutinen aiheesta

Tuoreimmat aiheesta

Studio55