Mitä ihmettä? Sara Chafak ja Hans Välimäki mukana Salkkarit-kuvauksissa

IMG_1943
MTV
Julkaistu 31.05.2016 14:56

MTV VIIHDE

Salkkarit-studiolla vieraili tuttuja kasvoja. Mallina työskentelevä Sara Chafak ja huippukokki Hans Välimäki piipahtivat Pihlajakadulla.

Salatuissa elämissä on nähty vuosien varrella useita julkisuuden henkilöitä. Tällä kertaa studiolla piipahtivat huippukokki Hans Välimäki ja mallina tunnettu Sara Chafak.

Kaksikko tullaan näkemään sarjassa syksyllä, mutta missä roolissa? Sitä kumpikaan ei vielä suostu paljastamaan.

– Olen katsonut Salkkareita 90-luvulla, kun sarja alkoi. Muistan miettineeni silloin, että olisipa kiva näytellä joskus sarjassa. Nyt tuli sekin koettu, Chafak sanoo.

Kokkina työskentelevä Hans Välimäki on tottunut esiintymään kameroiden edessä, vaikka ei ole varsinaista koulutusta siihen saanutkaan. 

– En ole koskaan tietoisesti hakeutunut kameroiden eteen, vaan ajauduin televisiotyöhön monen mutkan kautta. Mielestäni jokaisen kokin olisi hyvä osata esiintyä edes jonkin verran, Välimäki sanoo.

Salatut elämät MTV3-kanavalla arkisin klo 19.30. Jaksot Katsomossa ennakkoon edellisenä iltana klo 20!

Tuoreimmat aiheesta

Salatut elämät