Mitä taitoa! Nuoria Leijonia piinanneelta superlupaukselta maaginen maali

Mitch Marner
Mitch Marner 2015 Getty Images
Julkaistu 13.02.2016 11:01

MTV SPORT

London Knightsin Mitch Marner näytti viime yönä juniorisarja OHL:ssä poikkeuksellisia taitojaan.

Marner teki kaksi maalia ja syötti yhden, kun London voitti Niagara IceDogsin 3-1. Marnerin osumista ensimmäinen oli poikkeuksellisen kaunis.

Hän sai kiekon Christian Dvorakilta ja taikoi sen jälkeen sellaiset kikat, että Niagaran puolustus oli täysin ulkona.

Ottelussa pelattiin tuolloin kolmannen erän avausminuuttia ja Marner tasoitti lukemiksi 1-1. Alle neljä minuuttia myöhemmin hän teki Olli Juolevin syötöstä 2-1-maalin ja syötti vielä Owen MacDonaldin tyhjiin tekemän 3-1-maalin.

Juolevi on nähny Marnerin piinaa myös vastapuolella, vuodenvaihteen MM-kisojen puolivälierässä Marner piti lähes yksinään Kanadaa mukana pelissä Suomea vastaan. Hän tasoitti päätöserässä lukemiksi 4-4 ja 5-5, mutta Lopulta Suomi voitti.

OHL:ssäkin hän on tehnyt tuhoa, 41 ottelun tehoilla 32+54=86 hän on sarja pistepörssin kolmosena. Toronto varasi Marnerin NHL:ään viime kesänä numerolla neljä.

Tuoreimmat aiheesta

NHL