MTV:n Uutisaamuissa nähtävä, legendaariseen asemaan noussut Pöllöraati on jo vuosia vetänyt katsojia televisioruutujen ja mtv-palvelun ääreen perjantaiaamuisin.
Ohjelmaosiossa vaihtuvat vieraat avaavat syitä kuluneen viikon uutistapahtumien taustalla ja kertovat, mitä niistä mahdollisesti jatkossa seuraa.
Katsojien toiveesta Pöllöraati ilmestyy tästä perjantaista eteenpäin myös podcast-muodossa. Raati tulee kuunneltavaksi suosituimpiin äänipalveluihin (mm. Spotify ja Apple Music) noin vuorokauden viiveellä. Sisällöstä pääsee siis nauttimaan esimerkiksi autoillessa tai vaikka ulkoilun ja kotitöiden yhteydessä.
Mtv-palveluun Pöllöraati ilmestyy katsottavaksi jatkossakin ilman viivettä.
Tänään Pöllöraati oli yksimielinen siitä, että suomalaisten nopeasti kasvanut Nato-kannatus heijastuu myös kokoomukseen, jolla on selkeä kanta asiaan.
Keskustelemassa olivat MTV Uutisten politiikan toimittaja Alec Neihum, politiikan erikoistoimittaja Timo Haapala Ilta-Sanomista ja Uuden Suomen päätoimittaja Jenni Tamminen. Juontajana Teresa Meriläinen-Aho.