Mitalijahtiin! Amanda Kotaja kelasi paralympiafinaaliin

Amanda Kotaja
Amanda Kotaja Lehtikuva
Julkaistu 09.09.2016 09:49

MTV SPORT - STT

Amanda Kotaja nappasi finaalipaikan Rion paralympialaisten naisten 100 metrillä. T54-luokassa urheileva Kotaja oli omassa alkuerässään kolmas ajalla 16,76.

Kahdesta erästä kolme parasta eteni suoraan kahdeksan kelaajan loppukilpailuun.  

Finaalissa Kotajaa vastaan asettuu muun muassa kolme yhdysvaltalaista ja kaksi kiinalaista kelaajaa.

– Ihan ok veto. Lähtö oli hyvä ja lopussa oli varaa vähän jo katsella ympärille ja löysätäkin. Radalla oli pieni vastatuuli, joten senkään takia ei viitsinyt loppua runtata täysillä ja kuluttaa voimia, Kotaja kertoi Suomen Paralympiakomitean tiedotteessa.

Finaalista Kotaja ennakoi kovaa kisaa.

– Sen verran kovaa nuo tytöt näyttävät menevän.

Kotajan luokan finaali on ohjelmassa Suomen aikaan lauantain vastaisena yönä kello 1.14.

21-vuotiaalla Kotajalla ei ole paralympialaisista mitalia, mutta viime vuoden MM-kisoissa hän oli satasella hopealla ja voitti kultaa 200 metrillä.

Tuoreimmat aiheesta

Yleisurheilu