Mittava pelastusoperaatio Intiassa: taaperoikäinen poika ollut loukussa syvässä kaivossa useita päiviä

1:15img
Poika on ollut kaivossa loukussa jo perjantaista lähtien.
Julkaistu 28.10.2019 15:28

MTV UUTISET

Intiassa Tamil Nadun osavaltiossa on käynnissä operaatio, jossa yritetään pelastaa porakaivoon pudonnutta pientä poikaa, kertoo CNN.

Pojan on kerrottu olevan tajuton, mutta yhä elossa. 27 metriä syvään kaivoon on laskettu kamera, jonka avulla on havaittu pojan hengittävän.

Paikallisen poliisin mukaan poika iältään noin 2-3-vuotias ja hän on pudonnut kaivoon jo perjantaina.

Kapeaan kaivoon pumpataan parhaillaan lisähappea.

– Toivomme operaation olevan ohi 8-10 tunnissa. Rukoilemme hänen puolestaan. Tämä on vaikea operaatio, sanoo pelastustöitä johtava päällikkö J. Radhakrishnan.

Paikalle on viety runsaasti pelastustoimissa tarvittavaa kalustoa.


Pojasta on saatu kuvaa kaivoon lasketulla kameralla.

Tuoreimmat aiheesta

Onnettomuudet