Hiihdon arvokisojen ohjelmassa komeilee tänään ensimmäistä kertaa naisten 50 kilometrin kilpailu. Vapaalla hiihtotavalla käytävälle Trondheimin MM-kisojen viimeiselle silaukselle on etukäteen yksi ennakkosuosikki ylitse muiden.
Kun näissä kisoissa toistaiseksi kolmelle hopealle jäänyt Therese Johaug teki pitkän tauon jälkeen paluun kilpaladuille, yksi keskeinen syy oli nimenomaan tämän kotimaakunnan sydämessä kilpailtava 50 kilometriä. Sellaista Johaug on odottanut arvokisojen tarjontaan koko pitkän ja menestyksekkään uransa ajan.
– Veikkaan, että sunnuntai on Johaugin suuri päivä. 50 kilometriä on pitkä matka, eikä häneltä kestävyys lopu. Toki kilpailu on kovaa, ja Jessie Diggins on Johaugin kenties se ykköshaastaja, MTV Urheilun asiantuntija Jari Isometsä arvioi.
Johaug on hävinnyt kisoissa kahdesti loppukirin Ruotsin Ebba Anderssonille, kummallakin kerralla käytännössä niukimmalla mahdollisella tavalla.
– Andersson on osoittanut täällä loistavaa kuntoa, eikä Frida Karlssoniakaan voi unohtaa. Myös Heidi Weng on mainittava. Siinä on Johaugilla aika kovia nimiä vastassa, mutta olen silti sitä mieltä, että Johaug sen vie.
Suomalaisittain ei ole tulosten valossa mitä todennäköisimmin paljoakaan luvassa. Kerttu Niskanen ilmoitti perjantai-iltana Trondheimin rupeaman olevan hänen osaltaan paketissa.
Krista Pärmäkoski ilmoitti puolestaan hiihtävänsä 50 kilometrin kisan vammaa vastaan ja kertoi päättävänsä kauden Oslon maailmancupiin. Pärmäkoski oli yhdistelmäkilpailussa seitsemäs ja kymmenen kilometrin perinteisellä sijalla 17.
Suomi ottaakin osaa kilpailuun vajaalla joukkueella, jossa hiihtävät Vilma Ryytty, Vilma Nissinen ja hammasta pureva Pärmäkoski. Ryytty debytoi MM-kisoissa yhdistelmäkisassa, Nissinen nähdään kisaladuilla ensimmäistä kertaa tänään.
– Naiset ovat hiihtäneet matkan kahdesti maailmancupista. Eli heillä on siitä jo kokemusta, mutta 50 kilometriä on hyvin paljon erilainen matka kuin aiempi 30 kilometriä. Siellä voi viimeisen kympin aikana tulla isojakin yllätyksiä, varsinkin kun muistetaan, että MM-kisoissa pää vetää enemmän kuin kroppa kestää. Tämä on mielenkiintoinen kilpailu, yksi mielenkiintoisimmista koko kisoissa, Isometsä innostui.