MM-jääkiekkoilija Tobias Eder, 26, on kuollut

10.14476631o
Tobias Eder on poissa./All Over Press
Julkaistu 29.01.2025 16:14
Toimittajan kuva

Tuomas Hämäläinen

tuomas.hamalainen@mtv.fi

@TuoHamalainen

Jääkiekon MM-kisoissa viime keväänä pelannut saksalaishyökkääjä Tobias Eder, 26, on kuollut.

Eder menehtyi syöpään, muun muassa saksalainen Sportschau kertoo. Pahanlaatuinen kasvain diagnosoitiin viime kesänä.

Aikanaan Saksan nuorisomaajoukkueissa usein kapteeninakin toiminut Eder oli edustanut miesten maajoukkuetta kaudesta 2020–21 lähtien joka kautena. Viime keväänä hän pääsi lopulta pelaamaan ensimmäisen miesten MM-turnauksensa. Tilille tuli kolme ottelua ja tehot 1+0.

Eder voitti viime kaudella myös Saksan mestaruuden Eisbärenissä. Hän summasi DEL-liigan kaudella 52 runkosarjaottelussa tehopisteet 22+9=31 ja saldosi pudotuspeleissä 15 otteluun kuusi (3+3) pistettä. 

– Huhti- ja toukokuu olisivat voineet mennä huonomminkin. Olen tehnyt tämän eteen koko elämäni töitä, Eder sanoi huippukeväänsä päätteeksi.

Saksan jääkiekkoliitto kirjoittaa, että nuo sanat saavat nyt mietteliääksi ja surulliseksi.

– Muistamme monet hauskat, kauniit ja erityiset hetket, jotka saimme kokea Tobin kanssa. Sanomme hyvästit suurella kiitollisuudella ajasta, jonka saimme viettää yhdessä. Ajatuksemme ovat samalla hänen perheensä, kihlattunsa, ystäviensä ja joukkuekaveriensa parissa, joilla on täysi tukemme näinä vaikeina päivinä.

Tällä kaudella Eder ei enää pelannut.

Tuoreimmat aiheesta

Jääkiekko