Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan puheenjohtajan Gianni Infantinon suunnitelma laajentaa MM-kisoja entisestään on saamassa yhä enemmän kannatusta.
Infantino haluaisi laajentaa kisat 32 joukkueen kilpailusta peräti 48 joukkueen mahtiturnaukseksi.
Asiaa käsiteltiin Fifan valtuuston kokouksessa perjantaina Zürichissä, mutta asiasta päätetään vasta valtuuston seuraavassa kokouksessa tammikuussa.
Esillä oli kaksi mallia laajentaa kisat. Ensimmäinen vaihtoehto on järjestää 40 maan turnaus, jolloin kisoissa olisi kahdeksan viiden joukkueen tai kymmenen neljän joukkueen lohkoa.
Infantinon kannattamassa mallissa 16 MM-karsintojen lohkovoittajaa pääsisi suoraan lopputurnaukseen. Loput 32 joukkuetta pelaisivat esiturnauksen, josta 16 lisäjoukkuetta jatkaisi MM-kisojen lohkovaiheeseen.