Suomi kohtaa futsalin MM-jatkokarsinnassa Serbian. Vastustaja ratkesi myöhään tiistaina, kun Espanja voitti karsintalohko B:n päätöspelissä Serbian 5–1 ja eteni lohkovoittajana MM-kisoihin.
Serbia oli lohkossa toinen, kuten Suomi sunnuntaina päättyneessä lohko A:ssa.
Jatkokarsinnan ottelut pelataan 9. ja 12. huhtikuuta, ensin Serbiassa ja sitten Suomessa. Otteluparin voittaja pääsee syys-lokakuussa Liettuassa pelattavaan MM-lopputurnaukseen. Suomi ei ole koskaan pelannut MM-lopputurnauksessa.
Suomi on kohdannut Serbian futsalmaaotteluissa neljä kertaa, ja Serbia on voittanut jokaisen ottelun. Viimeksi maat kohtasivat vuonna 2015 MM-karsinnassa.