MM-kisoissa Espoossa melkoinen farssi – näin kävi Pikkuleijonien ottelun suhteen

1.04522051
Pikkuleijonien ottelu ei viivästynyt.International Ice Hockey Federation/All Over Press
Julkaistu 30.04.2024 17:05(Päivitetty 30.04.2024 18:43)

MTV URHEILU – STT

Espoossa pelattavien jääkiekon alle 18-vuotiaiden poikien MM-kilpailujen Norja–Slovakia-ottelun toinen erätauko venyi odotettua pidemmäksi jääongelmien takia.

Jäänhoitokoneista toinen simahti kaukalon kulmaan ja tönötti paikallaan useita minuutteja. Kenttähenkilökunta poisti jäältä ylimääräistä vettä. Jäänhoitokonetta alettiin hinata kaukalosta kahdella trukilla, mutta yritys epäonnistui. Lopulta jäänhoitokone työnnettiin kaukalosta miesvoimin.

Erätauko venyi kaikkiaan noin tunnin mittaiseksi. Ottelun kolmas erä siirrettiin lopulta pelattavaksi viereiseen harjoitushalliin. Kerta ei ole ensimmäinen, kun kyseisessä harjoitushallissa pelataan MM-tason jääkiekkoa. Vuonna 2019 naisten MM-kilpailuissa harjoitushalli oli toinen pelihalleista.

Suomi kohtaa iltaottelussa Yhdysvallat. Panoksena on Espoossa pelattavan lohkon kärkipaikka. Ottelu päästiin aloittamaan suunnitellusti kello 18.

STT:n aiempienkaan tietojen mukaan Suomen ottelun alkamisajan ei pitänyt olla vaarassa, mutta jäätä korjattiin vielä sen jälkeenkin, kun Norjan ja Slovakian pelaajat passitettiin harjoitushalliin.

Espoossa on ollut jo aiemmin ongelmia tulostaulun kanssa. Suomen harjoitusottelussa mediakuutio oli vielä käytössä, mutta alkusarjassa on käytetty kaukalon päätyyn kyhättyä tulostaulua.

Tuoreimmat aiheesta

Jääkiekko