MM-kultakapteeni Rantanen täysin pysäyttämätön AHL:ssä

GettyImages-494203526
Mikko Rantanen2015 Getty Images
Julkaistu 06.02.2016 11:09
Toimittajan kuva

Kasperi Kunnas

kasperi.kunnas@mtv.fi

@kaustoFI

Nuoret Leijonat MM-kultaan johdattanut kapteeni Mikko Rantanen on AHL:ssä pysäyttämättömässä iskussa.

19-vuotias Rantanen oli jo ennen vuodenvaihteen MM-kisoja ollut farmiliigan tehokkaimpia pelaajia, mutta kultajuhlien jälkeen hän on ollut ilmiliekeissä. Viime yön kierroksella Rantanen mätti tehot 1+3 San Antonio Rampagen ottaessa 5-2-kotivoiton Esa Lindellin ja Julius Hongan edustamasta Texas Starsista.

– Pelasimme hyvät 60 minuuttia. Olimme koko ajan valmiita ja erikoistilanteet sujuivat hyvin, Rantanen sanoi ottelun jälkeen.

Tänä vuonna Rantanen on pelannut kuusi ottelua, joissa on syntynyt huipputehot 4+6=10. Rantanen on AHL:n pistepörssissä 17:ntenä kerättyään 28 ottelussa 14+22=36 pistettä. Pistepörssin 50 parhaan pelaajan joukosta Rantasella on kolmanneksi paras pistekeskiarvo. Myös tehotilastossa pyyhkii hyvin: Rantanen on tilaston neljäntenä lukemalla +24.

Hän aloitti kautensa NHL:n puolella Colorado Avalanchen paidassa, missä hän pelasi kuusi ottelua ilman tehopisteitä.

Tuoreimmat aiheesta

NHL