MM-hopeaa viisiottelussa napanneen Saga Vannisen tähtäin on seuraavaksi asetettu kesän EM-kisoihin.
Vanninen nappasi MM-hallikisoissa upeasti viisiottelun MM-hopeaa hienolla SE-tuloksella 4677.
Seuraavaksi Vannisen tähtäin siirtyy kohti kesäkuussa kisattavia Rooman EM-kisoja. Vanninen voi aloittaa ulkokautensa rauhassa, sillä tulospaineita ei ennen EM-kisoja ole.
– Ei ole paineita, että väkisin pitäisi aloittaa kisaamaan kauhean aikaisin ja tehdä tulosta. Kyllä se rauhoittaa vähän sitä valmistautumista, Vanninen toteaa MTV Urheilulle.
LUE MYÖS: Karmiva loukkaantuminen MM-kisojen seiväsfinaalissa – luu ilmestyi näkyviin
Vanninen aikoo tulevina viikkoina ja kuukausina keskittyä varsinkin juoksuharjoitteluun, sillä talven aikana selkäkivut ovat luoneet haasteita nuorelle urheilijalle.
– Se (juoksu) on ollut aika vähäistä, kun on ollut vähän ongelmia selän kanssa. Sitä vähän lisää, niin eiköhän se sillä. Ihan ehjänä on ollut, mutta on kipuillut ja rajoittanut vähän treenaamista. Nyt näyttää ihan hyvältä, Vanninen kertoo.
20-vuotias Vanninen on yksi Suomen suurimmista yleisurheilulupauksista, joka on ryminällä matkalla kohti maailman eliittiä. Tästä tuoreimpana osoituksena hieno MM-hopea. Vanninen ei kuitenkaan vielä tänä vuonna saanut täyttä 20 000 euron apurahaa opetus- ja kulttuuriministeriöltä, vaan joutui tyytymään 10 000 euron tukipakettiin.
Vanninen ei itse halua tuhlata liikaa ajatuksia apurahoihin, vaan haluaa pitää keskittymisensä täysin urheilussa.
– En pysty siihen vaikuttamaan. Mä keskityn kisaamiseen ja sillä mennään, mitä muut päättävät, Vanninen toteaa.