MM-ralliin jälleen lisää suomalaisväriä!

Teemu Suninen (1)
Teemu SuninenLehtikuva
Julkaistu 10.01.2017 12:46

MTV SPORT

Rallikuski Teemu Suninen ajaa tulevalla kaudella M-Sportin Fordilla WRC2-luokassa ja piipahtaa muutaman kisan ajaksi myös ylimmässä luokassa.

22-vuotias Suninen ajaa vuonna 2017 Puolan ja Suomen MM-rallit WRC-luokan autolla, minkä lisäksi osapuolet neuvottelevat vielä myös Sardinian rallin kisaamisesta samalla kalustolla.

Sunisen kausi starttaa WRC2-luokassa helmikuun Ruotsin rallista kartanlukijanaan 36-vuotias Mikko Markkula. Kakkostiimin toinen kuljettaja on ranskalainen Eric Camilli.

WRC-luokassa M-Sport ajattaa virolaista Ott Tänakia sekä sarjasta vetäytyneeltä Volkswagenilta siirtynyttä nelinkertaista maailmanmestaria Sebastien Ogieria.

–Täytyy olla kyllä erittäin kiitollinen uudesta ralliohjelmasta WRC 2:ssa ja siitä, että pakettiin kuuluu myös ralleja uusien sääntöjen mukaisella M-Sportin Ford Fiesta WRC:llä. Eipä voi parempaa kuvitella niiden muutosten jälkeen, mitä lajissa tapahtui loppuvuonna, Suninen sanoo tiedotteessaan.

Viime kaudella WRC2-luokassa Esapekka Lapin jälkeen toiseksi sijoittunut Suninen voitti kauden aikana Meksikon, Sardinian ja Puolan osakilpailut.

Tulevalla kaudella MM-sarjaan nähdään paljon suomalaisväriä. Toyotan kuskikaksikkona aloittavat Jari-Matti Latvala ja Juho Hänninen, joiden lisäksi Lappi ajaa osassa kauden kisoista tallin kolmosautoa.

Tuoreimmat aiheesta

Ralli