MM-rallin kalenteri vahvistettiin – Suomen ralli ajetaan kesätauon jälkeen

Jari-Matti Latvala
Jari-Matti Latvala vauhdissa viime kauden Suomen MM-rallissa.Vesa Pöppönen / AOP
Julkaistu 07.12.2017 13:41

MTV SPORT

Kansainvälinen Autoliitto FIA on vahvistanut virallisesti rallin MM-sarjan kalenterin. Suomen MM-ralli on tutulla paikallaan.

Kuten päättyneellä kaudella, MM-sarjassa ajetaan 13 kilpailua. Puola putoaa pois tämän vuoden kisoista, tilalle tulee puolestaan Turkin osakilpailu, joka oli mukana viimeksi vuonna 2010.

Espanjan ja Britannian rallit vaihtavat tähän kauteen verrattuna paikkaansa. Britannian kisa siirtyy lokakuun lopulta kuun alkuun, minkä vuoksi kisa voidaan yhdistää kansallisen rallisarjan osakilpailuksi. Espanjan ralli ajetaan kuun lopussa.

Kauden aloittaa tuttuun tapaan Monte Carlon kilpailu, tosin viikkoa myöhemmin kuin tänä vuonna. Sardiniassa ajettavan Italian rallin jälkeen on kuuden viikon tauko, jonka jälkeen ajetaan kauden kahdeksas osakilpailu Suomen MM-ralli 26.-29. heinäkuuta.

MM-rallin kalenteri kaudelle 2018:

26‐28. tammikuuta

Monte Carlo

16‐18. helmikuuta

Ruotsi

09‐11. maaliskuuuta

Meksiko

06‐08. huhtikuuta

Ranska

27‐29. huhtikuuta

Argentiina

18‐20. toukokuuta

Portugali

08‐10. kesäkuuta

Italia

27‐29. heinäkuuta

Suomi

17‐19. elokuuta

Saksa

14‐16. syyskuuta

Turkki

05‐07. lokakuuta

Iso-Britannia

26‐28. lokakuuta

Espanja

16‐18. marraskuuta

Australia

Tuoreimmat aiheesta

Ralli