MM-rallit pitivät poliisin kiireisenä yöllä – rallien kolmas päivä on alkamassa, virkavalta kehottaa malttia liikenteeseen

Lehtikuva liikenne MM-rallit
MM-rallit ruuhkauttavat liikennettä Jyväskylän seudulla. Kuva liikenneruuhkasta Jämsästä viime vuoden rallien aikaan.Lehtikuva
Julkaistu 03.08.2019 09:45

Mirja Kolttola

mirja.kolttola@mtv.fi

Suomen MM-rallit Jyväskylässä jatkuu tänään kolmatta päivää. Sisä-Suomen poliisi tiedottaa, että viime yö oli poliisin näkökulmasta kiireinen.

Häiriökäyttäytymiseen liittyviä tehtäviä oli paljon ja lisäksi poliisille on kirjattu myös muutamia pahoinpitelyilmoituksia. 

Törkeitä ylinopeuksia ei tullut yöllä poliisin tietoon.

Tänään rallia ajetaan Pihlajakoskella, Päijälässä, Kakaristossa ja Leustussa. Ralliliikenne tulee ruuhkauttamaan erityisesti 9-tietä koko päivän ajan.

Riittävästi aikaa liikenteeseen

Poliisi muistuttaa varaamaan riittävästi aikaa ja malttia liikenteeseen. Virkavalta huomauttaa tiedotteessa, että ohittelu ruuhkassa on täysin turhaa ja aiheuttaa vaaratilanteita.

Poliisi valvoo tänäänkin liikennettä niin maalla kuin vesillä.

Poliisi painottaa myös, että pysäköinnissä on erikoiskokeiden yhteydessä ehdottomasti noudatettava annettuja ohjeita. Kapeilla kylä-, paikallis- ja yksityisteillä on aina pysäköitävä vain tien toiseen reunaan.

Tienvarteen pysäköidessä on varmistettava, että hälytysajoneuvot mahtuvat ajamaan tiellä, ettei auto estä avun saamista paikalle.

Lue myös: Kaasujalka on ollut herkässä MM-rallien aikaan Jyväskylässä – kahdessa päivässä kirjoitettu kymmeniä ylinopeussakkoja

Tuoreimmat aiheesta

Suomen MM-ralli