MM95-Leijonat hilpeällä retkellä – Summanen "käkätteli" iloisena

Raimo Summanen
Julkaistu 17.06.2015 22:53

MTV SPORT

Suomen ensimmäinen jääkiekkomestarijoukkue matkasi tänään Tallinnaan. Tunnelma oli katossa.

Vuoden 1995 maailmanmestarit kokoontuivat hilpeissä tunnelmissa.

– Kun jääkiekkojoukkue tai urheilujoukkue on kasassa, se on sellaista käkättelyä. Täällä ei kenenkään tarvitse olla missään roolissa, entinen hyökkääjä, nykyinen valmentaja Raimo Summanen nauroi MTV Sportille.

Iloisella mielellä retkeillyt Summanen sanoi, että tunnelma oli kuin erossa ei olisi oltukaan; tarinat lähtevät "samalla svengillä". Illan suunnitelmiin kuuluikin kunnon ruokailu ja yhteisten muistojen jakaminen.

– Joku muistaa aina jotain, mitä toinen ei muista. Sehän on se juttu, nykyisen Leijonajoukkueen GM Jere Lehtinen sanoi.

Vuoden 1995 mestaruudesta tuli hiljattain kuluneeksi 20 vuotta. Tuolloin mestaruutta ja sen suurempaa merkitystä mietittiin jälleen kerran koko kansan voimalla.

– Kyllä sillä taisi olla paljon isompi merkitys kuin pelkästään, että ottelu ja mestaruus voitettiin. Ainakin sitä tarinaa kerrotaan niin. Ja vähän sitä itsekin haluaa uskoa, ettei se ollut pelkkä urheilukisan voittaminen, Summanen sanoi.

Tuoreimmat aiheesta

Leijonat