Mogherini: Syyriaan liittyviä Venäjä-pakotteita ei ole pöydällä

EU:n ulkoministeri
EU:n ulkoministeri Federica Mogherini.AFP / Lehtikuva
Julkaistu 17.10.2016 11:06(Päivitetty 17.10.2016 11:35)

MTV UUTISET - stt

Yksikään EU-maa ei ole esittänyt virallisesti Syyrian sotaan liittyviä Venäjä-pakotteita, sanoo EU:n ulkoministeri Federica Mogherini.

EU-maiden ulkoministerit keskustelevat tänään Syyrian kärjistyneestä tilanteesta ja Aleppon kaupungin humanitäärisestä katastrofista. Mogherinin mukaan Syyrian hallintoon kohdistuvien sanktioiden lisääminen on mahdollista. EU on asettanut Syyriaa koskevia henkilöpakotteita ja investointirajoituksia.

Mogherini korostaa, että EU keskittyy ensisijaisesti poliittisen ratkaisun löytämiseen ja humanitääriseen apuun

Yhdysvaltain ja Britannian ulkoministerit puhuivat viikonloppuna Venäjään kohdistuvien talouspakotteiden mahdollisuudesta. Asiaa on pohdittu myös Saksan hallituksessa. Paine Venäjä-pakotteiden asettamiseen on kasvanut tuhoisien ja toistuvien ilmaiskujen takia.  
EU:n ulkoministerien ei odoteta päättävän asiasta, vaan keskustelu siirtyy valtiojohtajien huippukokoukseen loppuviikolle.

EU:lla ei ole sotilaallista roolia Syyriassa, eikä myöskään merkittävää asemaa konfliktin ratkaisuyrityksissä. Mogherinin mukaan EU:n tehtävänä on antaa kaikki mahdollinen tuki YK:n rauhanponnisteluille.

– Me rohkaisemme ja tuemme kaikkia aloitteita, jotka johtavat tai voivat johtaa vihamielisyyksien loppumiseen ja tulitaukoon, Mogherini sanoi Luxemburgissa ulkoministerikokouksen alla.

Syyrian sotaa yritettiin jälleen viikonloppuna ratkoa diplomatian keinoin. Mogherini huokaisi kysyttäessä, onko poliittiselle ratkaisulle nähtävissä mitään edellytyksiä.  
-Jos ihmiset puhuvat, normaalisti on poliittista halua löytää ratkaisu. Normaalisti, hän sanoi.

Tuoreimmat aiheesta

Syyria