Moni suomalainen on jumissa maailmalla koronan vuoksi – Jarmo ei pääse enää Turkista kotiin: "Huolestuttaa, jos oleskelulupa umpeutuu ja lääkkeet loppuvat"

0:30img
AP 1231034 "Humppa soi ja bileet jatkuu" — Sosiaaliseen mediaan levinneet bilekuvat Leviltä saivat lappilaisten sydämet kurkkuun
Julkaistu 20.03.2020 15:46

MTV UUTISET–STT

Maailma on lyönyt rajansa säppiin, ja siksi myös moni suomalainen on nyt jumissa maailmalla epätietoisena siitä, mitä tehdä seuraavaksi. Osalla ovat loppumassa lääkkeet, osa pelkää, että majapaikka menee alta.

Yksi heistä on suomalainen Juha Kumpulainen, joka on jumissa Saudi-Arabiassa. Työmatkalla maassa olleen Kumpulaisen oli tarkoitus palata takaisin eilen torstaina Turkish Airlinesilla, mutta yhtiö perui lentonsa ja tarjosi uutta lentoa huhtikuun alkuun.

Kumpulainen halusi lähteä aiemmin ja alkoi järjestää itselleen paluulentoa KLM-lentoyhtiöllä. Yhtiön viimeisen lennon piti lähteä torstaina, mutta Kumpulaisen saapuessa kentälle selvisi, että lento on peruttu.

– Mitään tietoa asiasta ei tullut ennen tätä.

Nyt Kumpulainen on jumissa Saudi-Arabiassa. Maasta ei enää lähde kaupallisia lentoja, vain yksittäisten maiden evakuointilentoja. Suomi on aiemmin jo ilmoittanut, että se ei suunnittele kansallisia kotiuttamislentoja.

Kumpulaista kummastuttaa Suomen ulkoministeriön toiminta. Hän kertoo saaneensa ulkoministeriöstä aluksi sähköpostin, jossa kysyttiin, onko hänellä haluja evakuointilentoon. Hän vastasi olevansa niistä kiinnostunut. Kun hän otti yhteyttä selvittääkseen suunnitelman yksityiskohtia tai aikataulua, ulkoministeriöstä vastattiin, että evakuointilentoja ei ole suunnitteilla.

– Viestin tarkoitus ihmetytti, miksi kysellä asiasta, mitä ei olla suunnittelemassa, hän sanoo.

Yksityisen lentoyhtiön evakuointilennot maksaisivat noin 5 000 euroa tunnilta, joten ne ovat aivan liian kalliita paluuseen yksin.Myöskään Riadin Suomen-suurlähetystöstä hän ei ole saanut apua tilanteeseensa.

– Tilanne on vähän outo, mutta toisaalta se on outo ja uusi kaikille, ei tällaista ole ennen ollut.

Kumpulainen sanoo, että hänellä ei ole vielä suurta hätää, mutta häntä huolettaa nyt erityisesti majapaikka ja vakuutus. Myös Saudi-Arabiassa on suljettu ravintoloita, kauppakeskuksia ja hotelleja koronaviruksen vuoksi.

– Jouduin jo siirtymään aiemmasta hotellistani pois, kun paikalliset poliisit tulivat paikalle ja ilmoittivat sen sulkemisesta. Nyt olen toisessa hotellissa, jonka ainoa asiakas taidan olla. Huolestuttaa, miten käy, jos tämäkin suljetaan.

Mahdolliset terveysongelmat huolestuttavat

Toinen asia, joka häntä huolettaa, on terveydentila. Toistaiseksi se on hyvä. Mahdollisten ongelmien sattuessa toiveet hoitoon pääsystä ovat kuitenkin olemattomat.

Saudi-Arabian viisumiin liitetty vakuutus kattaa vain hätätapaukset.

– Se tarkoittaa, että tajuissaan sairaalaan ei mennä ja mahdollinen flunssa tai hengitysvaikeudet eivät oikeuta tutkimuksiin.

Kumpulainen yrittää seuraavaksi päästä pois maasta mahdollisesti muiden EU-maiden järjestämillä evakuointilennoilla. Sekin on tosin epävarmaa.

– Olen yrittänyt selvittää, mutta EU-maat eivät koordinoi lähetystöjä keskenään.

"Ei olisi uskonut, että tällaiseen tilanteeseen joutuisi"

Heinolalainen Jarmo Jokinen on lomaillut Turkin Alanyassa helmikuun alkupuolelta lähtien. Loma-asunnon Alanyassa omistavan Jokisen tarkoitus oli viipyä Turkissa loma-asunnossa huhtikuun puoleenväliin asti, mutta Finnairilta ostettu paluulento on peruttu.

Finnairilta on lähdössä Alanyan lähellä sijaitsevalta Gazipasan kentältä vielä muutama lento, mutta ne ovat Jokisen mukaan kaikki täynnä.

Tietoa siis siitä, miten päästä kotiin Turkista, ei ole.

– Aika sekavaa viestintää on ollut eikä kauheasti apua lentoyhtiöltä, miten päästä kotiin. He vetoavat nyt siihen, että kyseessä on poikkeustila.

Turkin valtion lentoyhtiö Turkish Airlines lentää Suomeen vielä keskiviikkoon asti, mutta näiden lentojen hinnat ovat liian kalliita pariskunnalle.

– Mikään muu ei huoleta paitsi se, jos oleskelulupa menee umpeen. Siitä joutuu Turkissa maksamaan sakkoja, jos jää tänne yli 90 päiväksi ilman oleskelulupaa. Olen myös jonkin verran huolissani diabeteslääkkeistäni. Niitä on varattu vain kolmeksi kuukaudeksi enkä ole löytänyt täältä samaa merkkiä, mitä Suomessa käytän.

Kinkkisestä tilanteesta huolimatta Jokinen on rauhallinen. Hän kertoo itse tehneensä pitkän uran matkatoimistoissa, jossa harjoiteltiin myös kriisitilanteisiin varautumista.

– Silloinkin oli ajatus, että mahtavatkohan nämä asiat toimia kriisitilanteessa. Nyt näyttää vähän siltä, että eivät toimi, hän naureskelee.

– En olisi uskonut, että tällaiseen tilanteeseen joutuisi, hän lisää.

Osa yrittää vielä kotiin autolla suljetun Euroopan läpi

STT on aiemminkin seurannut Espanjassa jumissa olevia Jari ja Vuokko Siltalaa, jotka ovat olleet jumissa leirintäalueella Espanjan Aurinkorannikolla.Nyt pariskunta aikoo pyrkiä takaisin asuntovaunullaan Suomeen suljetun Euroopan läpi.

Ulkoministeriön mukaan liikkumista ja omaehtoisten kulkureittien etsimistä kannattaa nyt harkita. Suomeen palaaminen autolla voi olla vaikeaa, koska monet maat Euroopassa ovat sulkeneet rajojaan.

Näihin maihin kuuluu esimerkiksi Siltaloiden ajoreitillä oleva Saksa. Siltala kuitenkin kertoo, että rajojen yli on yhä päässyt, jos on pystynyt todistamaan olevansa läpikulkumatkalla.

– Näin ovat kertoneet kaikki tuttavamme, jotka ovat rajan ylittäneet.

Nyt Siltaloilla on edessä useiden päivien ajomatka kohti Saksan Travemündeen, josta heidän on tarkoitus laivalla päästä viimein takaisin kotiin.

Thaimaasta ja Espanjasta voi vielä päästä lentäen kotiin

Vaikka monet lentoyhtiöt ovat jo peruuttaneet valtaosan lennoistaan, on joitain yksittäisiä lentoja ja maita, joista Suomeen pääsee.

Esimerkiksi suositusta lomakohteesta Thaimaasta lähtee vielä niin Finnairin kuin muiden yhtiöiden lentoja Suomeen, kertoo Suomen Thaimaan-suurlähetystö Facebookissa.

Espanjan Malagasta lähtee viikonloppuna muutama ylimääräinen Finnairin lento, joiden tarkoitus on auttaa suomalaisia ulos maasta. Finnair tekee kaksi ylimääräistä lentoa Malagasta Helsinkiin lauantaina ja toiset kaksi sunnuntaina, kertoi ulkoministeriön konsulipäällikkö Pasi Tuominen Twitterissä.

Finnairin yhä lähteviä lentoja voi seurata esimerkiksi täältä. Myös ulkoministeriö on tiedottanut sosiaalisessa mediassa eri maiden tilanteista ja lennoista.

Tarkkaa tietoa jumissa olevista ei ole

STT tiedusteli ulkoministeriöltä, paljonko suomalaisia on arviolta jumissa maailmalla, mutta ministeriö ei palannut asiaan.

Osa muista maista on järjestänyt evakuointilentoja kansalaisilleen. Suomen ulkoministeriö on aiemmin kertonut, että Suomi ei suunnittele kansallisia kotiutuslentoja.

Paluuasioita järjestävät lentoyhtiöt ja matkatoimistot.Joskus evakuointilennot voivat olla mahdollisia toisen EU-maan avustuksella. Esimerkiksi Kiinan Wuhanista evakuoitiin suomalaisia Ranskan järjestämällä lennolla koronaviruspandemian alussa.

Ulkoministeriöstä kerrottiin aiemmin STT:lle, että ulkoministeriö avustaa yhä hätätilanteessa kansalaisia. Hätätilanne tarkoittaa esimerkiksi vakavaa sairastumista tai vangituksi joutumista. Ulkoministeriön mukaan se, että paluu ei onnistu suunniteltuna aikana tai että maa suljetaan, ei ole laskettavissa vaaraksi.

Tuoreimmat aiheesta

Koronavirus