Monica Lewinskyn mielipidekirjoitus Johnny Deppin ja Amber Heardin oikeudenkäynnistä syntyneestä ilmiöstä julkaistiin Vanity Fair -lehdessä.
Monica Lewinsky ottaa kantaa ex-aviopari Johnny Deppin ja Amber Heardin kunnianloukkausoikeudenkäyntiin, jota on puitu Yhdysvaltojen Virginiassa huhtikuun 12. päivästä lähtien. Oikeudenkäynnin viimeinen päivä oli perjantaina 27. toukokuuta, jolloin kuultiin osapuolten asianajajien loppupuheenvuorot. Tämän jälkeen valamiehistö vetäytyi päätöksentekoon, eikä ratkaisua asiassa ole vielä saatu.
Depp haastoi entisen vaimonsa Heardin oikeuteen vuonna 2019 kunnianloukkauksesta. Syynä siviilikanteelle oli Heardin kirjoittama vuonna 2018 Washington Post -lehdessä julkaistu mielipideartikkeli, jossa Heard kirjoitti olevansa perheväkivallan uhri. Tekstissä ei mainittu Deppiä nimeltä, mutta tämä näkee sen olleen syynä merkittäviin ansionmenetyksiin useiden roolitöiden menettämisen takia. Depp vaatii Heardilta 50 miljoonan dollarin korvauksia.
Lewinsky nousi valtavan julkisuuden kohteeksi vuonna 1998, jolloin medialle vuosi tieto siitä, että hänellä oli ollut suhde Yhdysvaltojen presidentti Bill Clintonin kanssa tämän presidenttikauden aikana vuosina 1995-1997. Lewinsky oli suhteen alkaessa harjoittelijana Valkoisessa talossa, ja Clinton naimisissa Hillary Clintonin kanssa. Lewinskyn ja Clintonin suhteen paljastuminen oli yksi aikansa suurimmista mediaskandaaleista ja kohun myötä Lewinsky, joka oli tuohon aikaan alle kolmekymppinen, joutui valtavan vihan kohteeksi.
Nykyään 48-vuotias Lewinsky tunnetaan aktivistina sekä televisiopersoonana. Hän toimii myös Vanity Fair -lehden avustajana, jossa myös hänen mielipidekirjoituksensa Deppin ja Heardin oikeudenkäynnistä julkaistiin tiistaina 31. toukokuuta.
Lue myös: Johnny Deppin ja Amber Heardin oikeudenkäynti on nyt loppusuoralla – näin se on edennyt
Lewinsky kertoi kirjoituksessaan seuranneensa oikeudenkäyntiä aluksi vain pieninä palasina, sillä pelkäsi, että sen tiiviimpi seuraaminen "olisi liian triggeröivää". Oikeudenkäynnin edetessä Lewinsky seurasi, kuinka materiaalia istunnoista tihkui yhä enenevissä määrin sosiaaliseen mediaan. Tämä sai Lewinskyn mukaan aikaan sen, että suuren yleisön oikeudenkäynnin "kulutuksesta tuli puolueellista, kuratoitua sekä pinnallista".
Kirjoituksessaan Lewinsky kritisoi oikeudenkäynnin julkisuutta sekä siitä syntynyttä valtavaa sosiaalisen median ilmiötä.
– Siitä huolimatta, kuka voittaa oikeudessa, me olemme syyllisiä, Lewinsky toteaa.
Tekstissä Lewinsky kirjoittaa, ettei oikeudenkäyntiä "pidetä traagisena tai säälittävänä", vaan "täydellisenä täystuhona: helposti lähestyttävänä, mauttomana sekä välittömästi tyydyttävänä". Hän kuvailee kirjoituksessaan oikeudenkäyntiä muun muassa "oikeussalipornoksi".
– Jätämme kriittisen ajattelun ja korvaamme sen halvalla jännityksellä.
Lewinsky kertoo olevansa myös huolissaan oikeudenkäynnin ja siitä syntyneen maailmanlaajuisen ilmiön laajemmista seurauksista.
– Tämä oikeudellinen spektaakkeli olisi tarpeeksi surullinen, jos se vaikuttaisi vain Deppin, Heardin ja heidän läheistensä henkilökohtaiseen elämään. Se olisi tarpeeksi surullista, vaikka miettisimme vain sitä, miten se on vaikuttanut perheväkivallasta selviytyneisiin tai niihin, jotka ovat hakeneet voimaa #MeToo-liikkeestä.
– Eniten minua huolestuttavat kuitenkin laajemmat seuraukset kulttuurillemme: tavat, joilla olemme lietsoneet naisvihamielisyyden liekkejä ja erikseen julkkissirkusta, Lewinsky kirjoittaa.
Lue myös: Amber Heardin ja Johnny Deppin oikeusriitavyyhtiin vedetty Elon Musk rikkoi hiljaisuutensa
Sekä Depp että Heard ovat syyttäneet toisiaan parisuhteensa aikana tapahtuneista väkivaltaisuuksista, hyväksikäytöistä sekä sekavasta käytöksestä, ja kumpikin osapuoli on kiistänyt heihin kohdistuvat syytökset. Depp ja Heard alkoivat tapailla vuoden 2012 tienoilla ja he olivat naimisissa vuosina 2015-2017.
Läpi oikeudenkäynnin suuren yleisön tuki on ollut vahvasti Deppin puolella ja sen sijaan Heard, joka on Deppin asianajajien toimesta jäänyt kiinni useista epäjohdonmukaisuuksista, on kohdannut kaikelle kansalle suorana striimattujen istuntojen myötä valtavaa itseensä kohdistuvaa vihaa.
Lewinsky kuvailee tekstinsä lopuksi, että oikeudenkäynnin "käyttäminen omiin tarkoituksiin sosiaalisessa mediassa" aliarvioi ihmisarvoa sekä ihmisyyttä.
– En todellakaan ole täällä käskemässä teitä olemaan katsomatta tuomiota tai olemaan esittämättä mielipidettä. Mutta mikä on liikaa? Minkä määritellään "menevän liian pitkälle"?
Lewinsky myös kysyy tekstissään, mihin tarinan kehittymisen seuraaminen kenetkin oikeuttaa.
– Oikeuttaako se meitä olemaan julmia?
Lähde: Vanity Fair, Entertainment Weekly