USA 2002. Ohjaus: Kevin Reynolds. Käsikirjoitus: Jay Wolpert Alexandre Dumas vanhemman romaanista. Tuotanto: Gary Barber, Roger Birnbaum, Jonathan Glickman. Kuvaus: Andrew Dunn. Leikkaus: Stephen Semel, Christopher Womack. Musiikki: Ed Shearmur. Pääosissa: Jim Caviezel, Guy Pearce, Richard Harris, James Frain, Dagmara Dominczyk, Luis Guzman. Kesto: 131 min.
Alexandre Dumas vanhemman rakastettu Monte Criston kreivi -romaani on filmattu yli kaksikymmentä kertaa. Ei ihme, sillä onhan kyseessä kertomus rakkaudesta, ystävyydestä, petoksesta ja kostosta - aineksista, joista kaikki suuret seikkailut on tehty. Tarina Edmond Dantesista, syyttömänä vankilasaarelle tuomitusta nuorukaisesta, joka palaa sovittamaan kärsimänsä vääryyden, on yhä edelleen lumoava, lukijan mukaansatempaava elämys.
Ohjaaja Kevin Reynoldsista ei valitettavasti tule Dumas mieleen, korkeintaan vain Kevin Costner ja tämän perihollywoodilainen asenne oikoa mutkat suoriksi aikaa uhmaavista klassikoista kuten Robin Hood. Vaikka Costner on onnellisesti poissa, on keskinkertainen Reynolds päästetty jälleen puikkoihin. Vaikka alku vaikuttaa lupaavalta, ei riemua riitä pitkäksi aikaa - uusi Dumas-taltiointi ei valitettavasti kestä kriittistä tarkastelua loppuun asti.
Jim Caviezel tulkitsee kohtalokasta sankaria, merimies-Edmond Dantesia, joka joutuu ystävänsä petollisuuden uhriksi. Ifin vankilasaarella viattoman kirkasotsaisesta nuoresta miehestä muokkaantuu varsinainen koston enkeli ja tuomiopäivänsäde, joka vankitoverinsa aarresaaren rikkauksien avulla pääsee kiinni vallan kahvaan. Mahdottomalta vaikuttanut pako vie miehen ensin merirosvojen luo, sitten rikkauksien äärelle ja lopulta takaisin kotisatamaan, jossa vartovat paitsi petturit myös kaunis Mercedes, vangin ex-morsmaikku.
Kaikki sujuu hyvin aina salaperäisen kostajan paluuseen saakka. Ajankuva on rakennettu pieteetillä, eikä Ifin linnakohtauksissa ole valittamista. Veteraani Richard Harris loistaa apotti Fariana, Edmondin vankila-ajan ainoana ystävänä ja opettajana. Kun sitten siirrytään itse kostovaiheeseen, karkaa upeasti pohjustetusta spektaakkelista ilmat pihalle. Kerronta pysähtyy osaamatta enää rullata vaadittavalla rentoudella eteenpäin. Kekseliäisyyden ja selviytymisen ihme vaihtuu katkeran muukalaisen yhdentekeväksi, pinnalliseksi murjotukseksi. Pahin virhe on kuitenkin olla luottamatta alkuperäistekstiin; romaanille uskollisen alkujakson jälkeen leffa joutuu aivan ulalle ryhtyessään kirjoittamaan tarinan loppua uusiksi!
Caviezelin ulkoisessa olemuksessa ei ole moitteen sijaa, eikä häntä liene syyttäminen myöskään Edmond Dantesin lopullisesta latteutumisesta pelkäksi yksitotiseksi kostajaksi. Joka onnistui näkemään MTV3:n taannoisen Monte Cristo-tv-sarjan, voi olla tyytyväinen, sillä juuri tässä Depardieun tähdittämässä tarinassa oli oikeaa tunteen paloa, raadollisuutta ja armotonta karismaa. Caviezelin hahmosta on tehty liian poikanen ymmärtämään Dumas'n tekstin synkimpiä ulottuvuuksia - koston kuluttavaa vaikutusta, sen loputonta ahnetta kitaa. Caviezelin Monte Cristo on enemmän pelkkä miekkaansa heiluttava action-sankari kuin traumatisoitunut idealisti ja rakastaja.
Paha on tosi pahaa ja hyvä käsittämättömän hyvää tässä disneymäisen hampaattomassa Monte Criston kreivissä. Kuten elokuvan alku todistaa, kaikki mahdollisuudet onnistuneeseen lopputulokseen olivat olemassa. Mitä ihmettä siis tapahtui? Annettiinko käsikirjoittajille potkut ja pyydettiin Kevin Costnerilta apua? Enpä ihmettelisi, jos näin olisi päässyt tapahtumaan.
Teksti: Outi Heiskanen
Kuva: FS Film