Monivaiheisen uran valmentanut Jose Mourinho haluaa pysyä jalkapallon Englannin Valioliigassa pelaavassa Manchester Unitedissa vielä pitkään.
Portugalilainen kertoi ESPN-kanavan haastattelussa, että hän haluaa palauttaa seuraan Sir Alex Fergusonin 27-vuotiselta aikakaudelta tuttua pysyvyyttä.
– Olen valmis tähän. Olen valmis seuraaviin 15 vuoteen, sanoisin. Täällä? Mikä ettei?
– Täytyy myöntää, että se on vaikeaa, koska työmme ovat kovassa paineessa, kaikki asettavat painetta managereille ja kaikki sanovat, että meidän täytyy voittaa. Todellisuudessa vain yksi voi voittaa ja se on joka vuosi vaikeampaa, 54-vuotias Mourinho sanoi.
ManU on parhaillaan Yhdysvalloissa valmistautumassa elokuussa alkavaan Valioliigan uuteen kauteen, joka on Mourinholle toinen Manchesterissa. Hän nostaa Fergusonin uran omaan kastiinsa.
– Tämä seura oli niin monta vuotta Sir Alex. Ihmiset tottuivat siihen, ihmiset ymmärsivät pysyvyyden upeat seuraukset. David Moyesin ja Louis van Gaalin jälkeen olen nyt aloittamassa toista kauttani ja toivottavasti saan pysyä ja antaa pysyvyyttä, jota seura haluaa, Mourinho totesi.
Mourinho on vaihtanut seuraa urallaan tiuhaan, sillä hän ei ole viihtynyt yhdessä paikassa kolmea vuotta pidempään.
– Yritän ansaita jatkoa seurassa. Tällä hetkellä jalkapallossa on kyse menestyksestä. Jos menestyy, pysyy seurassa. Jos ei menesty, ei pysy seurassa, Mourinho pohti.