Paavo Väyrynen havittelee Suomeen uutta puoluetta

Paavo Väyrynen Huomenta Suomi 28012016
Paavo Väyrynen Huomenta Suomessa 28. 1. 2016
Julkaistu 04.02.2016 14:26

MTV UUTISET - stt

Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen on perustanut aatteellisen yhdistyksen, Kansalaispuolue ry:n.

Väyrysen mukaan puolue puolustaa Suomen itsenäisyyttä ja puolueettomuutta. 

Väyrynen kertoo kotisivuillaan, että yhdistys on tarkoitus merkitä puoluerekisteriin, kun edellytykset tähän täyttyvät.

Väyrysen aikeista kertoo ensimmäisenä Maaseudun Tulevaisuus.

Väyrysen mukaan Kansalaispuolue on Suomen oloissa ainutlaatuinen parlamenttipuolue. Tarkoituksena on, että sen jäsenenä tulevat olemaan vain eduskunnan ja Euroopan parlamentin jäsenet, jotka kaikki kuuluvat puoluehallitukseen.

Väyrynen itse sanoo olevansa uuden puolueensa jäsen aluksi europarlamentaarikkona. Hän aikoo palata vaalikauden aikana eduskuntaan ja olla ehdolla 2019 eduskuntavaaleissa.

Suomen linjaan Kansalaispuolue pyrkii perustajansa mukaan vaikuttamaan ennen muuta eduskuntavaalien kautta.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa