Pohjoisimman Lapin maat, mannut ja ihmiset ovat jälleen keskellä kaamosta, aikaa, jolloin aurinko ei nouse lainkaan. Asiaa tuntemattomille tämä kuulostaa dramaattisemmalta kuin onkaan. Valoa kyllä on, mutta vain rajoitetun ajan ja silloin siitä otetaan kaikki irti.
Äkäslompolon asukas Marjatta Alamattila ei ole kaamoksesta moksiskaan, mutta pyrkii käyttämään mahdollisimman hyvin hyväkseen vähäisenkin valon.
– Kaamos ei oikeastaan muuta mitään. Yritän kyllä olla ulkona aina valoisan aikaan. Muuten siihen on niin tottunut, että ei sitä ajattele sen enempää, Alamattila kertoo omista kaamostunteistaan Saanan valojuhlassa Kilpisjärvellä.
Etelä-Suomesta kotoisin oleva, mutta Pellossa talvella viihtyvä Olli Arjavirta ei hänkään tunnista kaamoksen tuntuvan sen kummemmalta.
– Minuun ei ole koskaan kaamos vaikuttanut mitenkään, en ole huomannut, toteaa Arjavirta yksikantaan.
Käytännössä kaamoksella tarkoitetaan aikaa, jolloin aurinko ei nouse horisontin yläpuolelle. Mitä pohjoisempana ollaan, sitä pidempään kaamos kestää.
Pisimmillään ilman suoraa auringonvaloa ollaan Utsjoella, jossa marraskuun lopulla alkava kaamos kestää 52 vuorokautta. Siitä etelämmäs tultaessa kaamoksen kesto lyhenee. Esimerkiksi Sodankylässä kaamos pistäytyy sydäntalvella vain neljän päivän ajan.
