MTV maailmanlopun maisemissa New Yorkissa, jossa hengitysilma on historiallisen huono: "Kuin tuhkakupissa olisi"

1:11img
Katso, miltä suurkaupunki näyttää kirjeenvaihtajan silmin.
Julkaistu 08.06.2023 10:53
Toimittajan kuva
Ville Kettunen

ville.kettunen@mtv.fi

Yhdysvaltojen New Yorkissa on ollut viime päivinä historiallisen huono hengitysilma savun takia, joka on peräisin Kanadan suurista metsäpaloista.

Keskiviikko oli todella haastava päivä newyorkilaisille. Viranomaiset ovat varoittaneet, että hengitysilma on vaaraa aiheuttavaa.

– New Yorkin hengitysilma on ollut todella huolestuttava. Ilma on tuntunut välillä paksulta ja haju on ollut kuin tuhkakupissa olisi, kuvailee kaupungissa oleva MTV:n Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja Mari Karppinen.

Karppinen kertoo, että monet saavat oireita huonosta hengitysilmasta.

Artikkelin alussa olevalta videolta voi nähdä, miltä tilanne näyttää kaupungin ytimessä, Times Squarella, jossa ihmiset käyttävät jälleen hengityssuojaimia.

Karppinen kertoo, että viranomaiset ovat kehottaneet ihmisiä pysymään sisällä ja ilmanpuhdistimet ovat loppuneet kaupoista. 

Savu on vaikuttanut Karppisen mukaan muun muassa lentoihin, kirjastoihin ja kouluihin.

New Yorkin kuvernööri kutsuu tilannetta kriisiksi.

Katso artikkelin alusta, miltä New York näyttää kirjeenvaihtajan silmin.

Lue myös: Maailmanlopun näky: Kanadan palomiehet sammuttavat pysäyttämätöntä metsäpaloa

Näyttävä tulivuorenpurkaus tallentui videolle Havaijilla: "Emme voi uskoa, että meitä onnisti näin isosti"

Tuoreimmat aiheesta

New York