MTV:n entinen johtaja Tauno Äijälä muistelee yhteistyötä Vesa-Matti Loirin kanssa: "Hän oli yksi niistä kirkkaista tähdistä"

4:19img
Videolla viestintäneuvos Tauno Äijälä kertoo Vesa-Matti Loirin merkityksestä televisioviihteelle
Julkaistu 10.08.2022 15:31
Toimittajan kuva
Aino Haili

aino.haili@mtv.fi

Tauno Äijälän mukaan edesmennyt Vesa-Matti Loiri loi poikkeuksellisen uran MTV:n viihdekasvona.

Viihdetaiteilija Vesa-Matti Loiri menehtyi keskiviikkona 10. elokuuta 77-vuotiaana. Loiri kuoli helsinkiläisessä sairaalassa syöpään, josta oli saanut diagnoosin alkuvuodesta. 

MTV:n toimitus- sekä ohjelmapäällikkönä toiminut viestintäneuvos Tauno Äijälä tunsi Loirin töiden kautta. Loiri muistetaan erityisesti MTV:n viihdekasvona muun muassa Uuno Turhapuro -elokuvista. 

Äijälä kertoi MTV Uutisille itse muistavansa Vesa-Matti Loirin mukavana ihmisenä, vaikka hän olikin suuri tähti. Vaikka MTV:n tunnettuja kasvoja samoina vuosikymmeninä olivat muun muassa Spede Pasanen sekä Simo Salminen, oli Loirin ura Äijälän mukaan omalla tavallaan erityisen merkittävä. 

– Kyllä meillä niitä tähtiä oli, mutta pisimmän uran tässä viihteen, komedian ja tämän tyyppisen alueella on tietysti tuo Vesku tehnyt, Äijälä muisteli. 

Loiri muiden viihdetähtien kanssa jätti Äijälän mukaan lähtemättömän jäljen MTV:hen. 

– Hän oli yksi niistä kirkkaista tähdistä, jotka rakensivat Maikkarin vahvan viihdeimagon sekä hyvin osaavan tekemisen imagon. 

Yllä olevalla videolla Tauno Äijälä muistelee, millainen ihminen Vesa-Matti Loiri oli tähteytensä ulkopuolella. 

Tuoreimmat aiheesta

Vesa-Matti Loiri