MTV Subilla on tänä iltana katsottavissa NHL-ottelu Ottawa Senatorsin ja Philadelphia Flyersin välillä. Lähetys on jo käynnissä. MTV Urheilun asiantuntijoina toimivat NHL-konkarit Sami Lepistö ja Leo Komarov. Studiossa otettiin ennen ottelua kiinni Philadelphian päävalmentajaan, todelliseen vanhan liiton koutsiin, John Tortorellaan. Samassa yhteydessä tartuttiin myös toiseen menestyneeseen NHL-valmentajaan, muutama viikko sitten kohun saattelemana Columbuksesta potkut saaneeseen Mike Babcockiin. Komarov pelasi laajasti kiistellyn Babcockin alaisuudessa Toronto Maple Leafsissa. Komarov kertoi kokemuksiaan kohukoutsista MTV Urheilun lähetyksessä. Katso puheenvuoro tässä jutussa olevalta videolta.
Babcock joutui alun perin huonoon valoon jo vuonna 2019, kun hän sai potkut Torontosta. Tuolloin kanadalaisen raportoitiin toimineen hirviömäisesti pelaajiaan kohtaan. Columbus palkkasi hänet kesällä, mutta kanadalainen siirtyi syrjään ennen runkosarjan alkua, kun mediassa levisi väitteitä, joiden mukaan Babcock oli pyytänyt pelaajiaan näyttämään hänelle puhelimensa kuvagallerian kuvat, jotta konkariluotsi saisi käsityksen, minkälaisia ihmisiä he ovat.
MTV esittää yhden vapaasti katsottavissa olevan NHL-ottelun viikoittain kaudella 2023–2024. Tänään lauantaina nähdään kello 20 Ottawa Senators – Philadelphia Flyers. Ottelua voi seurata MTV Subilta tai MTV Katsomo+ Urheilu -tilauksella.