MTV paikalla täysin ruuhkautuneella Turun saariston rengasreitillä – letkassa pahimmillaan 80 autoa, osa joutui jäämään yöksi satamaan tuntien odottelun jälkeen

1:57img
Julkaistu 16.07.2020 17:53
Toimittajan kuva

Eerikki Pitkänen

eerikki.pitkanen@mtv.fi

Turun saaristossa sijaitsevalla rengasreitillä on ollut viime päivinä tungosta, kun suomalaiset ovat lähteneet kesälomien viettoon.

Reitillä eilen miehensä kanssa matkustanut MTV Uutisten toimittaja Sanna Taskinen kertoo, että lauttayhteys Mossalasta Iniöön oli todellinen pullonkaula, sillä lauttaan pyrki samaan aikaan jopa lähes sata autoa, mutta yhteen lauttaan mahtuu kerrallaan vain vajaat 30 autoa.

– Siellä oli massiivisen pitkät jonot, Taskinen kuvailee tilannetta.

Pariskunta saapui lauttasatamaan kello 11, tuntia ennen seuraavan lautan lähtöä.

– Luulimme, että olimme hyvissä ajoin paikalla, mutta autoja oli jo silloin jonossa noin 50. Saimme tietää, että yhteen lauttaan mahtuu 27 autoa ja aloimme laskea, että monentena oma auto on jonossa.

Letkassa jopa 80 autoa

Taskisen mukaan parhaimmillaan letkassa oli jopa 80 autoa. Ihmiset pysyivät kuitenkin Taskisen havainnon mukaan rauhallisina.

– Kaikilla oli lomafiilis, ja enemmänkin oli sellaista yhteisöllisyyttä ja tsemppaamista.

Osa ihmisistä ruokaili sataman läheisyydessä sijaitsevassa ravintolassa, toiset kuluttivat aikaa muuten parhaaksi katsomallaan tavalla.

– Osa lähti heittämään frisbeetä ja toiset lähtivät läheiselle näköalapaikalle.

Osa joutui jäämään satamaan yöksi

Taskinen sanoo kuulleensa, että eräs aamuseitsemältä paikalle tullut henkilö oli joutunut odottamaan puolille päivin saakka ennen kuin pääsi jatkamaan matkaansa.

Taskisella ja hänen miehellään odotusaikaa kertyi yhteensä kolme tuntia.

– Pääsimme toiseksi viimeisellä lautalla, ja olimme viimeinen autokunta, joka otettiin siihen kyytiin.

Autojono oli silloin vielä niin pitkä, etteivät kaikki halukkaat päässeet päivän viimeiseen lauttaan.

– Moni joutui jäämään satamaan yöksi.

Taskinen kertoo, että muut lauttamatkat sujuivat helpommin, sillä seuraavalla välillä Iniöstä Kustaviin seilaava lautta veti kerrallaan noin 50 autoa.

Jonoja myös muina päivinä

Myös tänään rengasreitillä saatiin jonottaa pitkään, ja autoletka venyi kymmenien autojen mittaiseksi. MTV Uutisten toimittaja kuvasi tänään rengasreitillä kymmenien autojen letkan.

Rengasreitin lauttaliikennöinnistä vastaavan Finferriesin viestintäjohtaja Jutta Valkeinen kommentoi eilen Ilta-Sanomille, että ruuhkaa on ollut aiempinakin päivinä.

– Vuorot perustuvat aikaisempien kesien matkustajamääriin, jolloin ei ollut läheskään tällaista ryysistä, hän kertoi lehdelle.

Valkeisen mukaan vielä ei ole tietoa tuleeko lauttavuoroja lisää loppukesän aikana.

Katso yllä olevalta videolta, millainen jono tänään satamaan kertyi!

Tuoreimmat aiheesta

Liikenne