MTV seuraa Airiston Helmi -juttua: Oikeus vangitsi toisenkin miehen – epäilty verhosi itsensä ennennäkemättömällä tavalla

2:22img
Julkaistu 25.09.2018 15:47(Päivitetty 25.09.2018 17:17)
Toimittajan kuva

Tiia Palmén

tiia.palmen@mtv.fi

Varsinais-Suomen käräjäoikeus vangitsi myös 51-vuotiaan virolaismiehen Airiston Helmi-jutussa. Mies vangittiin törkeästä rahanpesusta ja törkeästä veropetoksesta syytä epäillä -perusteella, joka on lievempi kuin todennäköiset syyt.

Miehen asianajajan Jukka Pasasen mukaan epäilty kiistää syyllistyneensä mihinkään rikokseen asiassa. Avustajan mukaan miehen kytkentä Airiston Helmi-yritykseen on hyvin vähäinen.

Vangitsemiskäsittelyn alussa virolaismies peitti itsensä hyvin erikoisella ja ennennäkemättömällä tavalla siksi aikaa, kun kuvaajat olivat salissa.

paperipää

Miestä avusti oikeudessa asianajaja Jukka Pasanen.

Mies oli verhonnut itsensä suureen valkoiseen paperiin, jonka hän oli ilmeisesti irrottanut fläppitaulusta. Mies oli repinyt paperiin itselleen suun kohdalle hengitysaukon.

Kun kuvaajat poistuivat salista, mies otti paperikasan pois päänsä päältä. Sen alta paljastui harmaahiuksinen ja silmälasipäinen mies.

fläppitauliu

Kasvojensa eteen mies oli repinyt hengitysaukon paperiin.

Ensimmäinen vangittiin

Varsinais-Suomen käräjäoikeus vangitsi jo aiemmin tänään 36-vuotiaan venäläismiehen törkeästä rahanpesusta ja törkeästä veropetoksesta epäiltynä. Mies kiistää jyrkästi syyllisyytensä.

Airiston helmi (6)

Venäläismies peitti itsensä kuvaajilta Tuulilasi-lehdellä.

Toinen vangituista on Airiston Helmi -yhtiön entinen hallituksen jäsen, ja toinen mies kytkeytyy yhtiöön muun muassa puhelinliittymän omistuksen perusteella.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos