Suomen A-maajoukkue jäi 2–2-tasapeliin Liettuan vieraana jalkapallon MM-karsintojen toisessa lohko-ottelussaan maanantai-iltana. MTV Urheilu seurasi ottelun tapahtumia tässä artikkelissa.
Huuhkajat aloitti MM-karsintansa niukalla 1–0-voitolla Maltan vieraana viime perjantaina. Jacob Friisin miehistön odotettiin hakevan myös täydet kolme pistettä Kaunasista, mutta toisin kävi.
Kaan Kairisen ja Joel Pohjanpalon maalit antoivat Suomelle loistavan alun, joka kuihtui kuitenkin kasaan isäntien kiistanalaisen kavennuksen ja komean tasoitusmaalin saattelemana. Liettua katkaisi tasapelillään peräti seitsemän ottelun mittaisen tappioputken.
Seuranta
Liettua–Suomi
MM-karsinta
Tulos: 2–2
90'4 OTTELU ON PÄÄTTYNYT. Suomi suli Liettuassa. Karmea pettymys ja iso kolaus MM-kisahaaveille.
90'+1 Neljä lisäajan minuuttia on käynnissä. Suomalaiskannattajien laulu Kaunasissa raikaa, mutta antaako Huuhkajat vielä aihetta juhlaan?
90' Pukki ampuu yli! Kahden blokatun laukauksen jälkeen vaihdosta sisään tullut Huuhkajat-tähti saa kolmannen sauman maalintekoon, mutta hätäinen sutaisu irtopalloon lentää taivaan tuuliin. Siinä oli sauma.
87' Källman tekee loistavan voimakuljetuksen oikealta laidalta Liettuan rangaistusalueelle. Matala keskitys ei kuitenkaan löydä Pukkia tai Håkansia ja isännät pelastuvat takaiskulta.
84' Nikolai Alho loukkasi itseään, mutta kykenee jatkamaan. Teemu Pukki tuodaan kuitenkin vielä loppuhetkiksi sisään. Tietä HJK:n kärkimiehelle tekee Oliver Antman.
81' Källman puskee, mutta Liettuan maalivahti torjuu! Suomen sauma nousta takaisin johtoon menee hukkaan. Liettua hakee myös vimmatusti ensimmäistä voittoaan seitsemän perättäisen tappion jälkeen.
75' Viimeinen vartti käyntiin. Suomelta vaaditaan nyt isoa tasonnostoa. Matti Peltola korvaa Glen Kamaran keskikentällä.
70' LIETTUA TASOITTAA. Gvidas Gineitisin uskomaton kaukolaukaus yli 25 metristä ohittaa Lukas Hradeckyn ja peli on tasan 2–2. Suomen kahden maalin johtoasema on kuihtunut karulla tavalla kasaan.
63' Källman saa heti loistosauman maalintekoon Ivanovin erinomaisesta pystysyötöstä. Laukaus jää kuitenkin ratkaisevalla hetkellä uupumaan, ja Liettuan puolustaja ehtii väliin. Seuranneesta kulmapotkusta ei tälläkään kertaa synny tulosta.
61' Tuplavaihto Suomelta. Robin Lod ja Joel Pohjanpalo otetaan sivuun. Anssi Suhonen ja Benjamin Källman hyppäävät kehiin. Jacob Friis toivoo, että tuoreet jalat voivat auttaa Suomea saamaan pelin takaisin haltuunsa.
59' Kamara vapauttaa Antmanin erinomaisella pystysyötöllä, mutta Hollannissa loistavassa iskussa ollut laitahyökkääjä ei ehdi saamaan laukausta aikaiseksi. Hän hankkii Suomelle kulmapotkun, mutta siitä ei tulosta synny.
55' Liettua on pelannut erittäin fyysisesti toisella puoliajalla. Nyt maalintekijä Kucys rikkoo Urosta rajulla tavalla, mutta belgialaistuomari Erik Lambrechts pitää keltaisen kortin taskussaan. Kucys vaihdetaan sen jälkeen pois kentältä.
48' Liettua jatkaa painostamista heti toisen puoliajan alussa. Pohjanpalo joutuu putoamaan piikistä aina oman rangaistusalueensa sisälle saakka purkaakseen keskityspallon tiehensä.
46' TOINEN PUOLIAIKA KÄYNTIIN. Kuten odotettu, Väisänen korvaa keltaisen kortin saaneen ja polveaan pidelleen Tenhon Suomen puolustuksessa. Myös Liettua suorittaa yhden pelaajavaihdon.
HT: Suomi tekee nähtävästi yhden vaihdon. Leo Väisänen, jonka siirto Häckeniin varmistui aiemmin tänään, on hyppäämässä kehiin todennäköisesti Miro Tenhon tilalle.
HT: Huuhkajien apuvalmentaja Tim Sparvilta kysyttiin Ylen haastattelussa, mitä mieltä hän oli Liettuan kavennusmaalia edeltäneestä tilanteesta.
– Mielestäni se oli vapari. Mutta sellaista sattuu. Outo tuomarilinja, Sparv pyöritteli Ylen tv-lähetyksessä Lodin saamaan tärskyyn viitaten.
45' AVAUSJAKSO PELATTU. Ensimmäinen 45-minuuttinen Kaunasissa on ohi. Suomi aloitti ottelun mainiosti Kairisen ja Pohjanpalon maaleilla, mutta passivoituminen viimeisen vartin kohdalla antoi Liettualle sauman nousta mukaan peliin. Lopulta heikentynyt peliote maksoi sille kahden maalin johdon kiistanalaisen VAR-tuomion saattelemana.
41' Suomi on ajautunut kovan paineen alle. Miro Tenho joutuu rikkomaan vastahyökkäyksen estämiseksi ja saa keltaisen kortin.
39' Liettua kaventaa pelin kiistanalaisella tavalla. Kotijoukkue murtautuu Huuhkajien boksiin ja vapaaksi jäänyt Armandas Kucys laukoo sisään voimalla. Osumaa tarkasteltiin VAR:lta, koska Robin Lod sai hetkeä aiemmin ikävän iskun takaapäin. Se ei kuitenkaan riittänyt 1–2-osuman hylkäämiseksi, vaikka tilanne näytti selvältä rikkeeltä.
36' Hradecky torjuu Liettuan vapaapotkun noin 25 metristä ilman isompia ongelmia. Pian sen jälkeen Tenho blokkaa toisen kauempaa tulleen vedon tiehensä ja Hradecky taas toisen laukauksen pienestä kulmasta. Suomi on ajautunut nyt enempi vastaanottajan rooliin.
33' Suomelle avautuu jälleen loistava maalintekopaikka, mutta Håkansin syöttö Antmanille viipyy hieman. Liettuan puolustus ehtii näin Antmanin laukauksen tielle, jota seuranneesta kulmapotkusta Ivanov puskee selvästi yli.
28' Liettua antaa nyt osoituksen vaarallisuudestaan. Lukas Hradecky joutuu ensi kertaa torjuntatöihin pitääkseen ensin rangaistusalueen reunalta tulleen laukauksen ulkona. Seuranneesta kulmapotkusta hän ottaa toisen yrityksen varmasti kiinni.
25' Håkans on tuonut runsaasti energiaa Huuhkajien hyökkäyspeliin ja haastaa jatkuvasti vasemmalta laidalta. Hän hankki hetki sitten Suomelle myös kulman, mutta Liettua onnistui purkamaan pallon tiehensä.
22' Huuhkajat asettuu pallottomana hyvin pitkälti 4–3–3-muodostelmaan, kuten ottelun alla ennakoitiin. Lod on keskikentän kolmikosta oikealla, Kairinen keskellä ja Kamara vasemmalla. Hyökkäyskolmanneksella Antman on oikealla ja Håkans vasemmalla. Uronen ja Alho nousevat aktiivisesti hyökkäyksen tueksi, kun Suomi pääsee palloon.
16' SUOMI SIIRTYY 2–0-JOHTOON! Joel Pohjanpalo ampuu Håkansin hankkiman pilkun varmasti oikeaan alakulmaan.
15' Suomelle rangaistuspotku! Daniel Håkans katkaisee Liettuan puolustajan harhapassin ja murtautuu rangaistusalueelle. Sen jälkeen hänet vedetään rumasti nurin laukaisun hetkellä. Edvinas Girdvainis saa rikkeestään keltaisen kortin.
13' Huuhkajat painaa päälle. Liettuan on suurissa vaikeuksissa yrittäessään pitää Suomen yhtenäisesti hyökkäävää joukkuetta poissa omalta kenttäpuoliskoltaan.
9' Huuhkajat on aloittanut MM-karsintaottelunsa täysin erilaisella intensiteetillä perjantain Malta-peliin verrattuna. Sinipaidat ovat hallinneet palloa ja riistäneet sen usein nopeasti takaisin.
4' SUOMI JOHTOON! Kaan Kairinen siirtää Huuhkajat aikaiseen johtoon. Huuhkajat murtautuu vasemmalta erinomaisesti Liettuan rangaistusalueelle. Joel Pohjanpalon blokattu laukaus putoaa suoraan Suomen keskikenttämiehelle, joka tuikkaa lähietäisyydeltä sisään. Loistava alku!
1' Ottelu on käynnissä! Liettua laittaa pelin Kaunasissa käyntiin.
***
Kello 18.55: Pelaajat astelevat kentälle. Kansallislaulut kajahtavat Kaunasissa, minkä jälkeen ottelu päästään aloittamaan.
Kello 18.53: Jacob Friis ennakoi Liettua-ottelua Ylen tv-lähetyksessä. Tanskalaisluotsi ei halua Suomen pelitavan muuttuvan liikaa avauskokoonpanon muutoksista huolimatta. Liettuaa hän kehui suoraviivaiseksi joukkueeksi, jolla on erittäin selkeä pelitapa.
– Tänään valitsin hieman toisenlaisen kombinaation keskikentälle, joka voi toivon mukaan auttaa meitä sulavampaan pelitapaan. Meidän esityksemme ei ollut viimeksi kammottava, mutta voisi olla parempi. Teemme töitä periaatteidemme mukaan, joten emme muuta kaikkea yhdessä pelissä, Friis sanoi Ylelle.
Kello 18.38: Huuhkajien apuvalmentaja Tim Sparv painottaa Ylen haastattelussa, miten Suomen on pystyttävä parantamaan etenkin yhdellä osa-alueella Liettuan päihittämiseksi.
– Totta kai olemme tyytyväisiä voittoon, mutta kuten kaikki myös kotisohvillaan näkivät, niin meille jäi paljon on parannettavaa, Sparv sanoi Ylen tv-lähetyksessä.
– Jos meidän kaksinkamppailupelaaminen on samanlaista kuin Maltaa vastaan, niin meillä ei ole mitään mahdollisuuksia Liettuaa vastaan.
Kello 18.27: Miten Huuhkajien avauskokoonpano asettuu kentälle? Malta-ottelusta poiketen, joukkueen voi odottaa asettuvan entistä vahvemmin 4–3–3-muodostelmaan.
Hyökkäyskolmikko koostuu nyt kahdesta puhtaasta ja nopeajalkaisesta laitapelaajasta, Oliver Antmanista ja Daniel Håkansista, kun Källman putoaa penkille. Pohjanpalo jatkaa piikissä, missä hänen alapuolellaan operoinee loistavasta pelisilmästään tunnettu Robin Lod. Glen Kamara ja Kaan Kairinen muodostavat alempana kahden miehen keskikentän.
Kello 18.15: Huuhkajien some-julkaisu paljastaa, että joukkue pelaa tänään tummansinisillä vieraspaidoillaan. Maalivahti Lukas Hradecky pukeutuu viininpunaiseen. Ottelun alkuun on enää reilut 45 minuuttia.
Kello 18.08: Aiemmin tänään Huuhkajista pamahti myös siirtouutisia, kun keskuspuolustaja Leo Väisäsen siirto Häckeniin varmistui. Väisänen, 27, pelasi edelliset kaksi kautta MLS-seura Austin FC:ssä.
Kello 17.38: Huuhkajien kokoonpano Liettua-otteluun on nimetty.
Perjantain Malta-ottelussa Glen Kamara jäi täysin ilman peliminuutteja, mikä herätti osittain kummastusta. Jacob Friis on kuitenkin nyt nostanut keskikenttäpelaajan avauskokoonpanoonsa.
Myös laitahyökkääjä Daniel Håkans sekä pelintekijä Robin Lod hyppäävät avaukseen. Matti Peltola, Fredrik Jensen ja Benjamin Källman putoavat penkille.
Lue myös: Huuhkajien pitkäaikainen avainpelaaja penkitettiin – uusi päävalmentaja kertoi nyt syyn: "Tiedämme kaikki"
Kello 17.30: Tervetuloa mukaan seuraamaan Huuhkajien vierasottelua Liettuaa vastaan. Kaunasissa käydään illalla varsin harvinainen ottelu, sillä Suomi ja Liettua eivät ole koskaan aiemmin kohdanneet kilpailullisessa ottelussa.
Suomi ja Liettua ovat kohdanneet historian saatossa vain viidesti aiemmin, edellisen kerran vuonna 2014. Suomi on voittanut peleistä kolme ja hävinnyt kaksi. Yhteismaaliero on Suomen hyväksi 15–5.