MTV Urheilun tiedot: Jokerien liigapomoksi ehdolla yllätysnimi urheilujohtamisen huipulta

Suomen hiihtoliiton entisenä puheenjohtajana ja yritysjohtajana tunnettu Jukka-Pekka Vuori on MTV Urheilun tietojen mukaan vahvasti ehdolla Jokerien SM-liigapaluuseen tähtäävän projektin yhdeksi keulakuvaksi.

Vuori työskentelee nykyisin Suomen urheilumuseon johtajana. Aiemmin hän on toiminut muun muassa Suomen hiihtoliiton ja Lahden MM-hiihtojen puheenjohtajana vuosina 2013–17.

Vuorella on pitkä ja monipuolinen kokemus yritysjohtamisesta. Hän on toiminut muun muassa urheiluvaatevalmistaja Haltin toimitusjohtajana, Veikkauksen brändijohtajana sekä ennen Urheilumuseon tehtäväänsä markkinointi- ja sisältöpalveluyhtiö Granon kaupallisena johtajana.

Vuori myöntää MTV Urheilulle, että hän on ollut mukana Jokerien liigapaluuprojektissa.

– Olen sparrannut avaintiimiä lähinnä kaupallisissa, brändiin liittyvissä ja viestinnällisissä asioissa sekä ollut mukana yhtenä jäsenenä isommassa ryhmässä miettimässä kokonaisstrategiaa. Minulla niin kuin monella muullakin on huoli siitä, että 48 vuotta kannattamani Jokerit voisi mahdollisesti palata suomalaiselle urheilukartalle, Vuori toteaa.

Vuoren mukaan hän on osallistunut yhteen tapaamiseen Liigan edustajien kanssa.

Liigahallituksen puheenjohtaja Heikki Hiltunen korostaa, ettei SM-liiga toistaiseksi käy varsinaisia neuvotteluita Jokerien kanssa, koska hakemustakaan ei ole vielä jätetty. Liiga on kuitenkin taustoittanut seuralle esimerkiksi liigaosakkuuteen ja aikatauluun liittyviä asioita.

Liigahakemus jätettävä lokakuun loppuun mennessä

Venäläisvetoisen KHL:n viime kauden lopussa jättänyt Jokerit tähtää takaisin SM-liigaan, mutta aikaraja lisenssihakemuksen jättämiseksi lähestyy vauhdilla.

Jääkiekon SM-liiga Oy tiedotti 13. heinäkuuta, että takaraja lisenssihakemuksen jättämiselle kautta 2023–24 varten umpeutuu lokakuun viimeisenä päivänä. Liiga on listannut uusille hakijoille ehdot, jotka sen täytyy täyttää. Niihin sisältyvät esimerkiksi uskottavat suunnitelmat uudesta taustaorganisaatiosta ja kilpailukykyisen joukkueen rakentamisesta. Myös seuran rahoituksen ja halliolosuhteiden täytyy vastata Liigan asettamia kriteereitä.

Heinäkuun tiedotteessaan SM-liiga linjasi suorasanaisesti, että kaikki taloudelliset ja omistajuuteen liittyvät kytkökset Jokerien KHL-aikaan on katkaistava. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, ettei seuraa viime vuodet johtanut Jari Kurri voi jatkaa hankkeen keulakuvana.

Toinen kiekkolegenda, Teemu Selänne, kertoi heinäkuun alun Bermuda-tennisturnauksen yhteydessä MTV Urheilulle, että hän on jatkossa mukana Jokerien omistajaportaassa. Tuolloin Selänne lupasi lisätietoja uudesta omistuspohjasta "parin viikon päästä", mutta toistaiseksi mitään konkreettista ei seuran tai Selänteen puolelta ole kuulunut.

Jokerien pelaajaikoneihin ja Selänteen lähipiiriin kuuluvan Keijo Säilynojan on spekuloitu olevan mukana jossain roolissa. Säilynoja on toiminut urallaan muun muassa pankkialalla, Hartwall Arenan toimitusjohtajana, Suomen lentopalloliiton toimitusjohtajana sekä edelleen Selänteen Finnish Flash -hyväntekeväisyysyhdistyksen puheenjohtajana. Säilynoja ei aiemmin kesällä vastannut MTV Urheilun yhteydenottoihin.

Lue myös:

    Uusimmat