Käärijä kertoo MTV Uutisille Liverpoolissa ennen ensimmäistä semifinaalia, että on tähtäämässä selkeästi Euroviisujen voittoon, vaikka "ei aio puristaa mailaa" matkan varrella.
Suomen euroviisuedustaja Käärijä esiintyy tiistaina 9. toukokuuta Euroviisujen ensimmäisessä semifinaalissa kappaleellaan Cha Cha Cha. MTV Uutiset seuraa Euroviisujen huumaa paikan päällä Liverpoolissa ja haastatteli Käärijän ennen jännittävää semifinaali-iltaa.
Artisti kertoi, ettei hänellä juuri puntti tutise ennen esitystä. Hän kuvaili olevansa hyvillä mielin ennen illan esitystä ja aikovansa nauttia sekä tehdä parhaansa.
– Olen nukkunut oikein hyvin, en ala jännittämään tällaisia juttuja. Tätä on tehty ja tämän takia olen täällä, että viihdytetään jengiä ja pidetään hauskaa. Ei aleta puristamaan mailaa, ei tämä homma niin vakavaa ole.
Käärijällä oli Liverpooliin saavuttuaan hieman teknisiä ongelmia esityksensä kanssa, ja samanlaisia haasteita oli hänen mukaansa myös joillain muillakin artisteilla ja bändeillä. Nyt haasteet on kuitenkin artistin mukaan selätetty, ja kaikki toimii kuten pitääkin.
Alkuun haasteet harmittivat, mutta nyt ne eivät enää Käärijää vaivaa.
– Täällä kun ei hirveästi ole niitä treenejä ja jokainen treeni on tärkeä. Mutta sitten taas lopulta pitää miettiä, että kaikki tuollainen kuuluu asiaan: välillä sattuu ja tapahtuu asioita, mutta mitä sitten? Ei tämä niin vakavaa ole. Mielestäni nimenomaan ilon kautta menee ja tekee. Tämä on ihan mahtavaa, että täällä saa olla ja koitan nauttia nyt tästä tekemisestä ja hoitaa homman kotiin.
Vaikka Käärijä ei kertomansa mukaan aio mailaa viisuviikolla puristaa, on hän kuitenkin tullut Liverpooliin voittamaan.
– Me ollaan voittamassa täällä. Se on kuin Suomen maajoukkuekin lähtee pelaamaan, niin he lähtevät voittamaan. Ei me tultu tänne häviämään.
Yllä olevalla videolla Käärijä kertoo myös siitä, kuinka hänen show'nsa on muuttunut UMK:sta ja miltä kansainvälinen huomio on tuntunut.