Pelastuslaitosten mukaan useat tehtävät ovat aiheutuneet kaatuneista puista.
Kylmä rintama on etenemässä kohti pohjoista, kertoo päivystävä meteorologi Tuomo Bergman STT:lle. Puoli yhden aikaan iltapäivällä rintama oli Kristiinankaupungin ja Imatran välisellä alueella. Rintamassa oli sadekuuroja ja puuskittaisia tuulia.
MTV Uutiset seurasi suorassa lähetyksessä, miten rajuilma lähestyi ja lopulta väisti pääkaupunkiseudun. Suora lähetys oli käynnissä tässä artikkelissa Kalasatamasta maanantai-illasta kello 21.30:sta tiistai-iltapäivään kello 15 asti.
Ukkoset ja sademäärät ovat jääneet rintamassa kohtuullisen vähäisiksi, mutta puuskittaiset tuulet ovat olleet voimakkaita.
Hangon edustalla tuuli puhalsi aamulla puuskissa 29 metriä sekunnissa. Merellä Helsingin edustalla tuulen nopeudeksi puuskissa mitattiin 26 metriä sekunnissa.
Maa-alueilla Porissa puuskissa tuulen nopeus on ollut 23 metriä sekunnissa. Muuten kovimpien puuskien nopeus maa-alueilla on ollut reilut 20 metriä sekunnissa.
Rintamaan liittyvät kovimmat puuskat ovat Bergmanin mukaan hieman hellittäneet aamupäivästä, mutta tuulet voivat vielä yltyä.
Bergmanin mukaan tuuli alkaa vähitellen heiketä maan eteläosissa. Rintaman etupuolelle voi sen sijaan vielä muodostua voimakkaita sade- ja ukkoskuuroja. Niiden muodostuminen on vielä epävarmaa.
Jos ne muodostuvat, Pohjois-Karjalasta Merilappiin ulottuvalla vyöhykkeellä puuskat voivat puhaltaa iltapäivällä ja illalla yli 25 metriä sekunnissa.
– Jos ne voimistuvat kunnon voimakkaiksi rajuilmoiksi, niissä on potentiaali aiheuttaa merkittäviä tuulivahinkoja, mutta niiden toteutuminen on vielä epävarmaa, Bergman sanoo.
Esimerkiksi hakkuuaukean reunassa näin voimakkaat puuskat voisivat aiheuttaa laajempia metsävahinkoja.
Viime viikolla ennustettu rajuilma on jäänyt odotettua heikommaksi. Aamulla sääpalvelu Forecan päivystävä meteorologi Joonas Koskela kertoi STT:lle, että voimakkaimmat puuskat painottuvat tänään maan etelä-, keski- ja länsiosiin.
Hätänumero ruuhkautunut
Puoli kahden aikaan iltapäivällä Energiateollisuuden sähkökatkoja seuraavan Twitter-tilin mukaan Itä- ja Keski-Suomessa tuulet näyttävät laantuvat illaksi. Tämä vähentää sähkökatkojen määrää.
Kahden aikaan iltapäivällä Sähkökatkokartta-sivuston mukaan Suomessa oli ilman sähköä noin 35 000 asiakasta. Sähkökatkot painottuvat Etelä- ja Länsi-Suomeen, mutta niitä on myös muualla.
Pari tuntia aiemmin lähes 50 000 asiakasta oli ilman sähköä.
Hätäkeskuslaitos ilmoitti aamupäivällä, että hätänumero on ruuhkautunut säähän liittyvistä puheluista. Hätäkeskuslaitos kehotti viestissään soittamaan numeroon 112 vain niissä tilanteissa, joissa henki tai terveys on uhattuna tai vakavat omaisuusvahingot uhkaavat.
Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen tilannekeskuksesta kerrottiin aamupäivällä STT:lle, että kovat tuulet ovat aiheuttaneet paljon tehtäviä. Pääosin tehtävät ovat koskeneet kaatuneita puita. Esimerkiksi yksi puu oli kaatunut Helsingin ja Turun väliselle moottoritielle ja tukkinut hetkellisesti yhden kaistan.
Turussa rakennuksen katolla ollut mainoskuutio oli haljennut, ja siitä oli lennellyt kappaleita, tilannekeskuksesta kerrottiin.
Etelä-Savossa puuskittaiset tuulet ovat aiheuttaneet pari puiden kaatumiseen liittyvää tehtävää, kertoi pelastuslaitoksen päivystävä palomestari STT:lle yhdentoista aikaan aamupäivällä. Pelastuslaitos on varautunut sään mahdollisesti aiheuttamiin tehtäviin. Päivystävä palomestari kertoi, että päällystöä ja sopimuspalokuntia on valmiudessa.
Jyväskylän pelastusasemalta kerrottiin STT:lle puolenpäivän jälkeen, että puuskittaisiin tuuliin liittyviä tehtäviä on ollut kymmenkunta. Pääosin ne ovat olleet puiden kaatumisia.
Trooppisia öitä monin paikoin
Forecan Koskela sanoi aamulla, että kylmä rintama jää Pohjois-Suomeen keskiviikkoon asti. Loppuviikosta Pohjois- ja Itä-Suomeen on tulossa lisää sateita. Myös ukkoset ovat loppuviikosta mahdollisia Pohjois-Suomessa.
Tiistain lämpötilat liittyvät rintaman etenemiseen. Ilmatieteen laitoksen Bergman kertoo, että rintaman jälkipuolella lämpötilat jäävät noin 20 asteen paikkeille.
– Lounais-Suomessa lämpötilat ovat laskeneet paikoin alle 20 asteeseen, Bergman sanoo.
Rintaman etupuolella, pohjoisempana on ollut laajasti hellettä. Oulussa lämpötila on noussut lähes 30 asteeseen.
Tiistain vastainen yö oli monin paikoin trooppinen. Yön alimmat lämpötilat olivat Oulun korkeudelle saakka 20–22 astetta.
– Ei ole ihan tavanomaista, että näin isossa osassa maata lämpötilat ovat noin korkeat, Koskela sanoi.
Porin rautatieaseman mittauspisteellä lämpötila ei laskenut yöllä alle 23 asteen.
Päivitetty otsikkoa 8.8. klo 10. Juttua muokattu kauttaaltaan kello 16.06.