Keravan vankilasta karannut kolmoismurhaaja Juha Valjakkala on saatu kiinni.
MTV Uutisten tietojen mukaan Valjakkala on saatu jokin aika sitten kiinni. Hänet on hetki sitten palautettu telkien taakse, tällä kertaa Helsingin vankilaan eli Sörnäisten vankilaan.
Keravan vankila on avolaitos, Helsingin vankila suljettu vankila.
Helsingin poliisi vahvisti MTV Uutisten tiedon myöhemmin Twitterissä.
Valjakkala otettiin kiinni iltapäivällä Helsingin Mellunmäessä yleisövihjeen avulla, kertoo poliisi.
Kiinniotto sujui rauhallisesti.
Valjakkala eli nykyiseltä nimeltään Nikita Bergenström, 57, karkasi terveyskeskuskäynnin yhteydessä eilen iltapäivällä, kun vankilan henkilö oli jättänyt hänet sinne.
MTV Uutisten tietojen mukaan Bergenström siirrettiin Sörnäisten vankilasta Keravalle pari kuukautta sitten. Hän pääsi ensimmäistä kertaa lomille kuukausi siirron jälkeen ja jäi saman tien palaamatta vankilaan.
Bergenströmin tuoreimmasta karkaamisesta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat. Lehden mukaan karkurista on tehty etsintäkuulutus.
Kolmoismurha Ruotsissa
Bergenström, eli tuolloinen Valjakkala murhasi Ruotsin Åmselen kylän hautausmaalla vuonna 1988 vanhemmat ja heidän poikansa. Nelihenkisestä perheestä säästyi ainoastaa 11-vuotias poika, joka oli tapahtuma-aikaan nukkumassa teltassa kotipihallaan.
Valjakkala sai teosta elinkautisen vankeustuomion. Hän on karkasi vankilasta lukuisia kertoja tuomionsa aikana.
*Päivitys kello 18.25: Lisätty tieto poliisin kertomasta kiinniotosta.
Lue myös: Kolmoismurhaajana tunnettu Juha Valjakkala karkasi maanantaina Keravan avovankilasta – miehen toinen hatkareissu reilun kuukauden sisällä
5:12