MTV3:n uutisten Kiinan-kirjeenvaihtaja Petri Saraste seuraa Japanin katastrofin kehittymistä parhaillaan Tokiossa. Hän kuvailee ilmapiiriä Japanin pääkaupungissa "kauhuelokuvan tunnelmaksi". Saraste kertoo, että säteilyarvot ovat olleet Tokiossa koko ajan koholla.
- Ihmiset hamstraavat tavaroita, ja monet päivittäistavarat ovat jo kaupoista loppu. Varastoon haetaan vettä ja säilykkeitä.
Japanissa pelätään jatkuvasti uutta suurta jälkijäristystä sekä ydinräjähdystä.
- Kaduilla on hiljaista pahimpaan ruuhka-aikaan. Ehkä se johtuu osin bensiinin saannin vaikeudesta, mutta ihmiset noudattavat myös hyvin radiosta tulleita kehotuksia pysyä sisätiloissa, sulkea ikkunat ja ovet ja sulkea myöskin ilmastointi.
(MTV3)